RSS

Aihearkisto: Englanti

Pyöräilyä ja muuta kesäkivaa

Piknik Greenwichin puistossa

Kesä on siitä kivaa aikaa, että oma elinympäristö kasvaa ja laajenee. Brittisää tietysti rajaa ulkoilma-aktiviteetteja hieman, varsinkin pohjoisessa, mutta siitä huolimatta sitä huomaa viettävänsä enemmän aikaa ulkona kuin sisällä. Mielellään tekisin töitäkin ulkona, mutta valitettavasti työnantajani ei ehkä ole niin joustava ja avarakatseinen että moinen onnistuisi. Viikonloppuisin pitääkin ottaa kadotettu aika takaisin.

Viime lauantaina sain vihdoin ja viimein uuden polkupyörän. Vaikka sää Manchesterissä oli hieman nihkeän sateinen, kävin testaamassa kuinka Pashley kulkee. Kulkihan se! Kun tulin ensimmäistä kertaa tietoiseksi Pashley pyörien olemassaolosta, niin sen jälkeen haaveenani on ollut omistaa kyseisen valmistajan pyörä. Ne ovat retrohenkisesti tehtyjä, mutta eivät kuitenkaan mitään tusinatavaraa vaan Englannissa käsityönä valmistettuja yksilöitä. Minun yönsininen Britannia vikuroi hieman uutuuttaan, kun kannoin sitä ylös huoneistooni. Ohjaustanko päätti kumauttaa makeasti vasempaan hauikseeni. Todisteena on ihana kellertävä mustelma. Sen jälkeen Britti on kyllä käyttäytynyt hyvin.

Sää muuttui aurinkoisen helteiseksi sunnuntaina ja päätin tehdä Pashleyn neitsytmatkan grillijuhliin Stretfordiin. Loistava pyöräilymatka: ensin Fallowfieldiin ja sitten leppoisasti pyörätieksi muutettua entistä junaraidetta myöten Chroltoniin, mistä on enää kiven heiton verran itse Stretfordiin. Päivä oli todella kuuma ja viiletin uudella pyörälläni ihan jo pelkästään tuulen vireen vuoksi kuin tuulispää! Miten hauskaa pyöräily onkaan! Olin jo ehtinyt vuodessa unohtaa kuinka helposti ja nopeasti pyöräillen pääsee liikkumaan. Yksi huono puoli tosin pyöräilyssä Manchesterissä on se, että varsinaiset pyörätiet ovat harvassa. Siitä vaan liikenteen sekaan ja menoksi! Olin ehtinyt unohtaa myös sen, kuinka pelottavaa itseasiassa on pyöräillä Oxford Roadilla kaksikerroksisten bussien huristaessa ohi kosketusetäisyydeltä. Silti jotkut hullut haluavat elää riskillä ja jättää pyöräilykypärän kotiin. Minä pidin kypärän tiukasti päässä, vaikka sään puoleen olisi ollut mukavampaa antaa tuuleen sotkea tukkaa ja reittini Stretfordiin ei ollut niitä vaarallisempia.

Kesäpyöräilyä grillijuhliin, grillausta, syömistä ja juomista ulkona auringon paisteessa ei voita monikaan asia! Ihminen on vähään tyytyväinen. Se olisi hyvä muistaa muulloinkin kuin aurinkoisina ja lämpiminä kesäpäivinä. Hyvien ystävien seurasta voi nauttia läpi vuoden.

Tänä viikonloppuna tarjolla oli hyvien ystävien seuraa ja kesäistä säätä! Loistava yhdistelmä. Ei muuta kuin nenä kohti Lontoota ja piknikeväät mukaan. Luvassa oli al fresco ruokailua Greenwichissä. Ylpeänä uuden Pashleyn omistajana olisin halunnut viedä pyöräni näytille mahdollisimman usealle ihmiselle, mutta Lontoo on hieman liian kaukana sunnuntaipyöräilijälle. Tosin kaukana ei ollut, että pyöräilystä Lontooseen olisi tullut varteen otettava vaihtoehto. Nousin kyllä ajoissa lauantai aamuna, mutta kuvittelin että pystyn liikkumaan ääntä nopeammin ja yliarvioin kykyni saattaa loppuun kaikki pienet puhteet ennen kuin oli aika suunnata bussipysäkille ja juna-asemalle. Tunti ennen junan lähtöä totesin, että minun on parasta hylätä bussimatka Manchesterin keskustaan ja sen sijaan soittaa itselleni taksi. Voitin näin puolituntia lisäaikaa. Mikä mennä hujahti ennen kuin kerkesin taksi sanoa! Kaksikymmentä minuuttia ennen junana lähtöä hyppäsin viimein taksiin. Viisi minuuttia ennen junan lähtöä olin asemalla näpyttelemässä varausnumeroani lippuautomaattiin. Kaksi minuuttia ennen junana lähtöä ravasin laiturilla. Astuin junaan tasan minuutti ennen lähtöä. Huh helpotus!

Pääsin siis onnellisesti Lontooseen ja piknikille. Päivä oli lämmin, mutta ei nihkeä. Ja vaikka aurinko vain satunnaisesti pilkahteli pilviverhon takaa, niin seura oli sitäkin loistavampaa! Ruokaa, juomaa ja seuraleikkejä! Ilta jatkui vielä muutamassa paikallisessa juottolassa ja sunnuntai aamuna moni meistä tunsi kehossaan railakkaan piknik päivän seuraukset. Mutta mitä varten sunnuntait ovat, jos eivät laiskan letkeää olemista? Ja sään ollessa painostavan kesäinen, lötköilimme itsemme ulkoilmaan ja nautimme hitaasta elämästä. Suurin osa Greenwichin puistosta oli aidattu ja pääsy rajattu ensi vuoden olympialaisten harjoituksia varten. Puisto toimii maastoratsastuksen kilpailupaikkana. Hieman kyllä harmittaa paikallisten takia, jotka menettävät pääsyn loistavaan, ja tarpeelliseen, puistoonsa ainakin ratsastuskilpailujen ajaksi.

Paluumatkan otin varman päälle ja ehdin junaan löntystellen ilman ensimmäistäkään juoksuaskelta. Kesäillan valoisuudesta nauttien ihailin ohi vilistävää englantilaista maaseutumaisemaa. Osa matkasta tosin menee junaraidemontun reunoja katsellessa. Ensimmäisiä rautateitä rakennettaessa oli ilmeisesti tärkeää, että maiseman läpi puksuttavat höyryjunat eivät pilaa kartanonherrojen näköalaa, vaan junaraiteet maisemoitiin piloon “ojiin”. Hieman tylsää matkustajan kannalta. Minä ainakin nautin ohi vilistävistä puista, pelloista, tehdasalueiden takapihoista, kanaaleista asuntolaivoineen, kapeista maalaisteistä ja pellon laitoja kiertävistä kärrypoluista. Yhtäkin pikkutietä reunusti punaisina loistavat unikot. Idyllistä. Juuri sellaista maisemaa missä uusi Britanniani tuntisi olonsa kotoisaksi. Ja miksen minäkin!

Kesä, kärpäset ja pyöräilyn ihanuus!

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 03/07/2011 Kategoria/t: Englanti, Matkustus, Postaweek2011, Ympäristö

 

Avainsanat: , , , ,

Islanti, täältä tullaan!

Reykjavik-localisation

Image via Wikipedia

Odottavan aika on pitkä! Nämä kolme päivää töissä ovat olleet todellista kituuttamista, varsinkin kun suurin osa kolleegoistani on lomalla. Täällä on ns. ”kolme kahden hinnalla” lomapäivätarjous: Jos olit sukkela ja ehdit ennen työkaveria, niin sait yksitoista päivää vapaata käyttämällä vain kolme lomapäivää! Itse en ollut nopea ja toisekseen eivät nämä kolme hiljaista työpäivää nyt ylitsepääsemättömiä olleet. Varsinkin, kun tietää pääsevänsä Islantiin viikonloppuna! Tuskin pysyn nahoissani!

Täällä Englannissa on siis tuleva viikonloppukin pitkä vapaa. Työläiset saivat kuninkaallisten häiden kunniaksi perjantain vapaaksi ja vappuvapaa on maanantaina. Kahdeksan yleistä vapaapäivää vuodessa (tänä vuonna poikkeuksellisesti yhdeksän) ei kuulosta kovin ruhtinaalliselta, mutta joka ikinen näistä vapaista tarkoittaa pitkää viikonloppua. Täällä juhlapäivät ovat luonteeltaan siirtyviä siinä mielessä, että niihin yhdistyvä vapaa ei ole kyseisenä päivänä vaan seuraavan viikonlopun jälkeisenä maanantaina. Toisaalta hieman tylsä systeemi, kun on tottunut juhlistamaan esimerkiksi vappua juuri toukokuun ensimmäisenä. Mikään ei siis estä juhlintaa kyseisenä päivänä täälläkään, mutta jos vappu osuu esimerkiksi torstaille on perjantaina kyettävä heräämään töihin. Toisaalta taas erinäiset vapaat eivät riko työviikkoa ja pitkä viikonloppu on aina kätevämpi kuin yksittäinen lomapäivä keskellä viikkoa. Lisäetuna Englannin vapaapäivä järjestelyssä on se, että jos varsinainen juhlapäivä osuu viikonlopulle sitä seuraava maanantai on silti vapaata. Tämä johtuu siitä, että kansalliset vapaapäivät on määritelty juuri niiksi kahdeksaksi per vuosi riippumatta siitä mille viikonpäivälle varsinaiset ”pyhät” asettuvat. Kuka täällä sitten päättää yleisistä vapaapäivistä? Hallitus tietenkin.

Itse käytän hyväkseni tätä toista pitkää viikonloppua matkustamalla Islantiin. En ole koskaan aikaisemmin maassa käynyt, mutta mitä olen matkustaneilta kuullut paikka on aivan mahtava. Odotukset ovat siis korkealla! Tosin eivät sään suhteen kuitenkaan. Odotettavissa on sadetta, tuulta ja koleata. Tuskin tulen pettymään, vaikka BBC:n sääkartta näyttääkin hyvin vaihtelevaa säätä. Mukaani lähtee sekä vettä hylkivät housut ja takki että lämpökerrasto. Onneksi en ole vielä pessyt talvivillasia varastoon, sillä pipo ja lapaset on syytä myös pakata matkaan. Mutta tärkein kaikista taitaa kuitenkin olla kamera. Säästä riippumatta olen päättänyt räpsiä niin monta kuvaa kuin muistikortille vain mahtuu. Minun valokuvaustaidoilla tulokset eivät tietenkään tule olemaan yhtä henkeäsalpaavia kuin internetissä esillä olevilla kuvilla, mutta niiden inspiroimana haluan kuitenkin tallentaa Islannin erikoista maastoa niin paljon kuin mahdollista. Ja jos otan oikein monta valokuvaa, niin niistä voi vahingossa muutama onnistuakin.

Koska olen malttamattomana odottanut matkaan pääsyä, olen käyttänyt odotusajan tutkimalla matkaopaskirjan kannesta kanteen ja varaamalla päiväretket. En muista milloin viimeksi olen lähtenyt näin järjestäytyneenä lomalle: omatoimipakettimatka. Uusi konsepti. Tosin kaksi päivää on todella lyhyt aika ja ajattelin, että on parempi varata retket etukäteen eikä paikanpäällä tuhlata aikaa jahkailuun. Kaikki on matkustusta vaille valmista eikä sitäkään tarvitse enää kauan odotella!

Täytyy vielä mainita mielestäni erikoinen huomio opaskirjassa: ”Ei ole suositeltavaa tuoda esille Islannin kokemaa talousromahdusta. Maastaan ylpeät islantilaiset eivät ota kritiikkiä vastaan kiitollisina.”.  Ja minä kun ajattelin käyttää valuuttana banaaneita ja  sukkahousuja! Ehkä sitten ei. Onneksi kruunut on jo vaihdettu, varmuuden vuoksi. 🙂

Miksi odottavan aika on näin pitkä…

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Expat, Matkustus, Postaweek2011, Sää

 

Avainsanat: , , , , , ,

Pääsiäisen ja häähumun viemää

Hot cross buns for Easter.

Ristipullia

Se on sitten kesä Manchesterissä! Aurinko on paistanut seesteiseltä taivaalta ja elohopea on kivunnut kahdenkymmenen lämpöasteen paremmalle puolelle. Mikä parasta hyvä sää on jatkunut viikonloppunakin, joten pääsiäistä on saanut juhlia kesäsäässä! Mutta valitettavasti olo ei ole yhtään pääsiäismäinen. Olen yrittänyt saada tunnelmaa päälle, mutta turhaan. Kauppojen hyllyt ovat olleet pullollaan suklaamunia jo helmikuusta lähtien ja nyt tipujen sekaan on vyörynyt hääkrääsää. Mahtaa kauppiailla olla hankaluuksia saadaa kaikki tavara mahtumaan hyllyille! Itse söin mämmit jo maaliskuussa ja suklaamunatkin sain silloin mukaani matkaevääksi. Pääsiäistraditioissa olen käynyt melkein kaikki kohdat läpi, ennen pääsiäistä. Jääkaapissa on yksi Mignonin suklaamuna odottamassa, mutta lammaspaistin korvaa saksalaiset bratwurstit grillikesteillä! Muutenkin tuntuu vieraalta juhlia pääsiäistä viikkoa ennen vappua! Toisaalta kivahan tälläisellä säällä on viettää pidempää viikonloppua varsinkin, kun seuraava viikko on vain kolmen työpäivän mittainen!

Täällä pääsiäisen huomaa ainoastaan kauppojen hyllyiltä. Jo hyvissä ajoin sinne ilmestyvät pääsiäiskortit, suklaamunat ja ”ristipullat” (ihan vaan yksinkertaisia kardemummattomia pullia missä on päällä voi-sokeri seoksesta tehty risti). Mutta katukuvasta puuttuvat noita-akat ja virpojat. Tänä vuonna pääsiäisen ollessa näinkin myöhään kaikki keväiset kukatkin ovat jo ehtineet lakastumaan. Paikka paikoin saattaa vielä jokunen narsissi pitää päätään pystyssä. Taitaa kuitenkin olla niin, että jos ei satu olemaan uskonnollinen ihminen ja viettämään pyhiä kirkossa, niin suurin osa kansasta viettää vapaansa auringosta nauttien ja häähumua odotellen tai miettien miten sen voisi välttää. Näin pitkän odotuksen jälkeen pääsiäisen on tänä vuonna antikliimaksi. Lässähtänyt pannukakku. Ja viikko ennen kuninkaallisia häitä, täällä media on jo ruoskinut itsensä hurmioon ja siinä hötäkässä pääsiäinen on sivuseikka. Joka päivä uutisissa on ollut maininta kuninkaallisista. Yhtenä päivänä on uutinen siitä, että morsiammen äidillä on välit poikki vaatesuunnittelijansa kanssa. Mistä uusi asu häihin? Enää niin ja niin monta päivää aikaa! Paniikki! Seuraavana päivänä saadaan muutaman minuutin tarina BBC:n illan pääuutisiin käymällä läpi Kate Middletonin sukujuuret ja päivitellään, että silloin kuin Williamin iso-iso-isoisä kruunattiin kuninkaaksi Katen iso-iso-isoisä kaivoi hiiltä kaivoksessa. Ai miten niin Englanti on edelleen luokkayhteiskunta? Olisi todella helppoa alkaa hyperventiloida median mukana. Ja kait sen ymmärtääkin miksi ihmiset hyppäävät häähumukelkkaan mukaan. Uutisissa, kun viime aikana ei ole ollut muuta kun lamaa ja sotaa. Välillä on kiva vain olla hömppä, kaivaa pää hiekkaan ja unohtaa ankea arki. Kyynikkona lataan lehtiä ja odotan milloin hallitus täällä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ilmoittaa lisäleikkauksista ja muista ikävistä asioista. Sinne ne hukkuisivat hääkellojen pauhuun! Ding Dong!

Mutta unohdetaan prinssessat ja prinssit hetkeksi ainakin ja palataan takaisin pääsiäiseen. Minun täytyi oikein pysähtya miettimään, mitä Englantilaisia pääsiäistraditioita tiedän. Yllämainitut pullat ja pääsiäispuput sekä pääsiäismunien etsimiset. Mistä nämä perinteet ovat sitten lähtöisin? Ristipullat, riippuen teoriasta, voidaan jäljittää roomalaisten suurvallan aikaan, mutta historioitsiat näkevät yhtäläisyyskiä myös juutalaisten ‘Passover’ pääsiäisjuhlaan. Nykyisin supermarkettien aikakautena ristipullia on kuitenkin saatavana ympäri vuoden. Toisin kuin suomalaisten mämmi, ristipullat eivät enää ole vain pääsiäisajan herkku. Pääsiäispupu taas on matkannut Saksasta Englantiin. Jänikset kuten munatkin ovat hedelmällisyyden ja uuden elämän symboleita. Mutta jäniksen perässa juokseminen ei ainakaan minusta kuulosta yhtä jännittävältä kuin noidaksi pukeutuminen. Monilla paikkakunnilla järjestetään lapsille pääsiäismunanmetsästys tapahtumia julkisissa puistossa ja kartanoiden puutarhoissa. Luin jostain, että myös perinteisesti häitä on vietetty pääsiäisen aikana. Joten ehkäpä tulevan kuninkaallisen nuorenparin hääpäivän valintaan vaikuttivat pääsiäsperinteet, perinteistähän kuninkaalliset ovat tunnettuja!

Sen verran pitää vielä analysoida tätä häähurmosta, että jossain syvällä englantilaisessa psyykkeessä kaivaa pettymys Dianan ja Charlesin onnettomasti päättynestä avioliitosta. ¨Kansan prinsessa¨ Dianan häitä juhlittiin katukemuilla ja koko kansakunta oli onnellinen nuorikon puolesta ja myöhemmin sitten koko maa suri hänen kuolemaansa. Nyt täällä tunnutaan haeattavan niin sanottua revanssia ja epätoivoisesti halutaan Katen ja Williamin avioliiton olevan se ¨ja he elivät onnellisesti elämänsä loppun asti¨ satuhäätarina, mitä Diana ei saanut. Katen harteilla lepää koko kansan odotukset, puhumattakaan tytön omista tai appivanhempiensa odotuksista. Toivottavasti hartiat kestävät!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 24/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Expat, Kulttuuri, Postaweek2011, Uutiset

 

Avainsanat: , , , , , ,

Kuunteleeko minua kukaan?!

ESC/Phone hacking

Tämän viikon ehdottomasti suurin uutinen Englannissa on ollut News of the World uutisryhmän niin sanottu anteeksipyyntö puhelinviestien salakuuntelujupakassa. Itse kiista on päätynyt oikeuslaitoksen puitavaksi jo aikaa sitten, mutta vasta viime perjantaina NoW kakaisi ulos julkisen anteeksipyynnön. Tosin kriitikkojen mukaan ryhmän anteeksipyyntö ontuu, sillä siinä ei edelleenkään myönnetä täyttä syyllisyyttä tapahtuneesta saati sitten oteta vastuuta.

Mistä on kysymys? Laajasti katsottuna kysymys on siitä missä menee raja tutkivanjournalismin, yleisenedun tavoittelun, kaupallisuuden ja julkisten henkilöiden oikeus yksityisyyteen välillä. Suomessahan jokunen vuosi sitten jupistiin poliisin oikeudesta kuunnella yksityishenkilöiden puheluita. Kinkkinen ongelma. Ultravapaamielisenä voisi sanoa, että moista ei missään tapauksessa tule sallia. Mielessä kummittelee kuva suuresta poliisinkuunteluyksiköstä, missä valtionvirkamiehet päivätyönään istuvat ja kirjaavat kansalaisten puhelinkeskusteluja muistiin. Ja siitähän ei ole enää kuin kukonaskel poliisivaltioon ja totalitarianismiin. Mutta jarrutellaanpa hieman. En kuitenkaan jaksa uskoa, että Suomessa poliisivoimat pystyisivät moiseen. Siis en nyt mitenkään väheksy poliisien älyllisiä lahjoja enkä sitä etteikö Suomenkin poliisivoimista tarpeentullen löytyisi joku suuruudenhullu komisario, mutta jotenkin moinen maailmanvalloitus ja -napa tyyppinen ajattelu ei vain sovi suomalaiseen pirtaan. Ei sitten millään. Me olemme paljon parempia naapurikateudessa ja -kyttäilyssä, huonossa itsetunnossa, kapeakatseisuudessa (ehkä yksi syy miksi suomalaiset eivät ole koskaaan lähteneet valloittamaan alusmaita maailmalta: tulevaisuuden suunnitelmat on keskitetty siihen omaan tonttiin ja sen mustasukkaiseen vaalimiseen) ja herranpelossa. Että yritä noista, vaikkakin omalla tavallaan jaloista, luonteenpiirteistä sitten repiä Bond leffojen pahista kasaan, joka tilaisuuden tullen salakavalasti ottaa koko maan ja sen jälkeen maapallon valtaansa! Jos poliisilla siis on vahvat epäilyt löytää sarjamurhaaja, salakuuntelemalla epäiltyjen puheluita, niin minun puolestani siitä vaan! Vaikka kyllä koko salakuuntelu (jo etuliite ´sala´ saa niskakarvat nousemaan pystyyn) asia jää silti hiertämään liberaalin kengässä, kun ajattelee sananvapautta ja muita ihmisoikeuksia. Mutta maailma ei ole mustavalkoinen ja nykymaailmassa internetin ja älypuhelimien myötä, kuka tahansa tarpeeksi teknillisesti viisas pystyy (näin ei-teknillisenä ihmisenä siis oletan tämän olevan mahdollista) hakkeroitumaan kenen tahansa tietoverkkoon ja onkimaan henkilökohtaisiatietoja sähköposteista pankkitilin numeroon. Pelottavaa ajatellakin, minkälaisia cyberjalanjälkiä itsestäni on jäänyt! Tämän lisäksi moni meistä vapaaehtoisesti jakaa tietoa minästään ja päivittäisistä aktiviteeteistaan internetin sosiaalisissa verkoissa. Hienosti ajateltuna sitä kutsutaan verkottautumiseksi, mutta mahdollisuus tulla pyydystetyksi omalla verkollaan on aika korkea. Ja lasten kohdalla tämä pyydykseen sotkeutumisen vaara on kaikkein suurin.

Mutta takaisin Englannin kamaralle ja NoW:n salakuunteluun. Tässä kiistassa siis syyllisenä osapuolena ei ole valtio vaan yksityinen voittoa tavoitteleva korporaatio. Koko homma siis haiskahtaa rahalle. Toisaalta osasyyllisenä voidaan pitää myös julkkisjuorujen nälkäistä lukijakuntaa. Näin ainakin monen sensaatiolehden toimittaja väittää. Tottahan se on, että Britti lehdet tekevät myyntinsä paljastamalla milloin kenenkin julkisuuden helkilön toilailuista ja avio-ongelmista. Ja jos kysyntää ei olisi, niin moista hömppää tuskin lehtien sivuilla meille tarjottaisiin. Mutta tällä kertaa tukeutumalla perinteisiin journalistisiin keinoihin, NoW:n kuninkaallisista vastaava toimittaja ja yksityisetsivä hakkeroivat kuninkaallisten avustajien puhelinviestejä. Tämä parivaljakko todettiin syyllisiksi vuonna 2007. Mutta vuosien mittaan on hiljalleen alkanut paljastua, että he olivat vain jäävuoren huippu ja salakuuntelu NoW ryhmässä on ollut paljon laajempaa ja mahdollisesti ylimmän johdon tiedossa. Lista tällähetkellä NoW:iä vastaan oikeuttakäyvistä henkilöistä pitää sisällään muun muassa näyttelijät Sienna Millerin ja Steve Cooganin. Mutta muita mahdollisia uhreja ovat Lontoon pormestari Boris Johnson, näyttelijä Gwyneth Paltrow, koomikko Lenny Henry, tv-kokki Nigella Lawson ja niin edelleen. NoW ryhmän anteeksipyyntö kuitenkin rajoittui vain ‘tiettyt kriteerit’ täyttäviin tapauksiin ja moni kokikin koko anteeksipyynnön eräänlaisena vahingonkorvausten minimointi harjoituksena. Poliisitutkimukset ja oikeudenkäynnit siis tulevat jatkumaan hamaan tulevaisuuten ja lakimiehet selviytyvät todellisina voittajina.

Hurraa oikeus ja sananvapaus!

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 10/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Postaweek2011, Suomi, Talous, Uutiset

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Levotonta menoa

Pleiades Star Cluster

Image via Wikipedia

Kuvittelenko minä vai onko maailmasta tullut levottomampi paikka? Ovatko ihmiset kaikkialla syttyneet provosoimaan ja provosoitumaan? Mielessäni ovat viime aikojen uutiset Pohjois-Afrikasta, missä hallituksia kumotaan tai ainakin yritetään kumota tänä keväänä. Toisaalta ruohonjuuritason vallankumoukset ovat kait osa ihmiseloa. Ja kuten Egyptin tapahtumat osoittivat, parhaimmillaan vallankumous on juuri sitä mitä purkin kyljessä lukee: valtaapitävän eliitiin kampeaminen jalustalta tavallisten kansalaisten protestin voimin. Pahimmillaan taas vallankumous nostaa pintaan vanhat ristiriidat ja johtaa aseelliseen konfliktiin. Niin kuin Libyassa– tällä hetkellä, missä tilannetta pahentaa täysin todellisuudentajun menettänyt diktaattori.

Millaistakohan mahtaa olla elämä ailahtelevana diktaattorina? Kuvitellaanpa. Heräät aamulla ja päätäsi kivistää. Huudat paikalle henkilääkärisi jota uhkaat mestauksella, jos hän ei sillä sekunnilla löydä parannusta ikävään oloosi. Lääkäri parka kädet hikoillen ja hermona antaa sinulle sievän annoksen vahvaa kipulääkettä ja käskee potilaansa takaisin petiin. Virhe! Sinä olet se tässä Outolandiassa joka määrää jenkan tahdin eikä mikään puoskari! Vartijat saavat heittää tohtorin vankityrmään. Ja sinä, pää sekaisin lääkkeistä, päätät lähteä tarkistamaan miten maassasi menee. Käyt juttelemassa mummojen kanssa ja kättelemässä kauppiaita (ei siis poikkea paljon demokraatioiden vaalikampanjoista!). Katujen varret ovat täynnä sinua ihailevaa kansaa, jotka muistaaksesi määräsit lainpakosta jättämään kaikki askareensa joka kerta kun päätät astua ulos palatsistasi. Sinulla pyyhkii hyvin. Aurinko paistaa ja maailma hymyilee. Kunnes joku pikkulapsi rääkäisee, että ¨eihän sillä ole kuin pyjaman housut jalassa!¨ ja koko kansa repeää nauruun. Pillerihuurussa ja lääkäriepisodin ärsyttämänä olit tykkänään unohtanut, että maailma palatsisi ulkopuolella on juuri sitä. Ulkopuolella.

Keisarin uudet vaatteet pätee tarinana kyllä demokratiaankin. Monet vallan makuun pääsevät poliitikot monesti sokeutuvat ja unohtavat, että elämä itseasiassa eletään parlamenttipalatsien ulkopuolella ja kielestään lipevät kolleegasi puhuvat sanoilla joilla on monia merkityksiä. Tosuus muovataan itseä miellyttäväksi. Tarvitsee ainoastaan katsoa Italian nykyisen pääministerin elämänmenoa. Demokratiassa vallankumousten sijaan jokainen voi näennäisesti vaikuttaa äänestämällä ja siksi ehkä barrikaadeille noustaan harvemmin kuin diktatorioissa. Mutta viime aikoina myös demokratioissa on kuohunut. Esimerkiksi monet kansalaiset Englannissa kokevat, että heidän valtaan äänestämänsä hallitus ei seuraa vaaleissa julistamaansa politiikkaa. Ja sen sijaan, että äänestäjät odottaisivat seuraaviin vaaleihin asti, he ovat ilmaisseet mielipiteensä hallitusta kohtaan suurmielenosoituksilla. Onneksi todennäköisyys, että nämä protestit syöksevät maan aseelliseen konfliktiin on mikroskooppinen.

Toisaalta minun ei tarvinnut kuin avata radio tänä sunnuntai aamuna, kun kuulin uutisia Pohjois-Irlannista missä väkivaltaisuus on taas nostamassa päätään. Katolilainen poliisi oli surmattu autopomilla Omagh nimisessä kaupungissa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kyseissä kaupungissa räjähtää. Vuonna 1998 yli kaksikymmentä ihmistä sai surmansa the Real IRAn räjäyttäessä autopommin kaupungin keskustassa. Näin ulkopuolisena tuntuu vaikealta ymmärtää kenenkään motivaatioita lähteä räjäyttelemään pommeja ja  tappamaan siviilejä. Varsinkin, kun kyseessä on moderni länsivaltio. Ymmärrän sen, että uskonnolla on pitkä ja verinen osansa Englannin ja Irlannin välisessä historiassa ja että Englanti käytti Irlantia hyväkseen kuten muitakin sen alusmaita. Mutta nykyisin jopa myös Englannissa on uskonnon vapaus ja elämänmeno, ainakaan minun mielestäni, ei eroa paljoa minkään Eurooppalaisen maan välillä. Tarkoitan jälkimmäisellä kommentilla siis sitä, että kansalaisten oikeudet ja edut ovat aikalailla samaa luokkaa asuit sitten Ranskassa tai Ruotsissa. Eroja tietenkin löytyy, mutta verrattuna kehittyviin maihin meillä täällä Euroopassa on asiat aikalailla kunnossa.

Siis miksi sitten täytyy räjäytellä pommeja yhden pienen maa pläntin vuoksi? Jos tuohon osaisin vasta niin tuskin istuisin tässä kirjoittamassa jonnen joutavaa blogiani. Oletan, että osasyy on nuorten miesten toimettomuus ja testosteroni. Haetaan jännitystä arjen tylsyyteen. Mutta pohjimmiltaan Pohjois-Irlannin väkivallan juuret ovat syvällä historiassa ja sen romanttisessa ihannoinnissa tietyissä piireissä. Eikö meidän pitäisi ainakin yrittää oppia historiasta eikä käyttää sitä hyväkseen? Vai olenko minä sittenkin liian idealisti? Välillä on helpompaa katsoa maailmaa musta-valkoisesti eikä yrittää ymmärtää kumpaakin puolta kolikosta. Mutta en jaksa uskoa, että meidän aivomme ovat kehittyneet nykyiselleen, koska esi-isämme ja -äitimme valitsivat helpon vastauksen joka ongelmaan.

Jos minä olisin maailman diktaattori, niin ensimmäisenä despoottitekonani määräisin jokaisen elämään toistensa kengissä kolme kuukautta vuodesta ja sen lisäksi asumaan jossain muualla kuin syntymämaassaan tämän ajan. Uskon, että muutaman vuoden jälkeen ihmisten suvaitsevaisuus ja maailmankatsomus olisivat avartuneet. Osa meistä ehkä löytäisi uuden ja paremman tavan elää ja toiset taas oppisivat arvostamaan elämäänsä uudelleen. Ennen kaikkea toivoisin, että ihmiset muistaisivat katsoa välillä myös ylös tähtiin. Viimeisellä Suomi-visiitillä muistin itse tuijotella tähtiä ja kuinka kirkkaana ne loistivatkaan! Siinä sai taas muistutuksen siitä, että elämä maapallolla on vain ohimenevä villitys mitä maailmankaikkeuteen tulee. Minusta tätä silmänräpäystä ei tulisi käyttää keskinäiseen nahisteluun vaan elämänlaadun parantamiseen maapallolla ja universumin   oppimiseen.

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 03/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Expat, Kulttuuri, Politiikka, Postaweek2011

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Pannukakkuja ja naamioleikkejä

Tällä kuluneella viikolla havahduin huomamaan kuinka paljon aikaisemmin aurinko jo nousee aamulla ja illalla saa matkata töistä kotiin kilpaa laskevan auringon kanssa. Kun kevät alkaa saapua, se saapuu kuin idänpikajuna! Vasta kaksi kuukautta sitten tallustimme hartiat lysähtäneinä pimeään arkeen alistuneina, mutta jo nyt päivä on reilut neljä tuntia pitempi Englannissa kuin se oli tammikuussa. Mutta vaikka iloitsenkin lisääntyneestä valosta olen kuitenkin epätoivoinen ja kuljen salaa sormet ristissä, että kevätaurinko ei vielä saisi voittoa talvesta. En niinkään toivo erityistä talven jatkoa Englantiin, vaan Suomeen minne olen suuntaamassa talvilomalle muutaman viikon päästä. Minä tahdon hiihtämään!

En muista milloin viimeksi olen moista liikuntaluksusta harrastanut. Siitä on jo useampi vuosi. Syy ei ole motivaatiosta tai halusta vaan yksinkertaisesti olosuhteista. Käyn joka vuosi jouluna Suomessa, mutta jos silloin on sattunut lunta olemaan se on liian höttöistä ja kevyttä pakkaslunta murtomaahiihtoon. Milloin taas minulla on ollut mahdollisuus päästä töistä pääsiäislomalle, niin silloin taas ovat lumet jo Suomesta hävinneet ja minun on pitänyt tyytyä tamppailemaan jalan muutamia pälviä. Tänä vuonna päätin etten jää odottelemaan pääsiäistä vaan pidän lomani maaliskuussa silloin pitäisi vielä keväthangille keretä! Mutta nyt kun olen seurannut täällä Englannissa kevään edistymistä kahden viime viikon aikana, mielessäni on pikkuhiljaa alkanut näivertää epäuskon ilkeä peikko. Siellä se nytkin korvanjuuressa istuo kököttää ja käkättelee. Tämä peikko on saanut minut melkein täysin vakuuttuneeksi, että huolimatta tämän talven ennätyskorkeista kinoksista niistä ei ole kuin lämpäreet jäljellä maalikuun lopussa.

Hinku hiihtämään on minulla kova. Asiaa ei ole auttanut tällä viikolla pidetyt Hiihdon Maailmanmestaruuskilpailut. Ja vaikka olenkin täysin amatööri murtomaahiihtäjä ja tyylini on enemmänkin nautiskelua kuin hikipäässä pinkomista, niin en voi olla tempautumatta mukaan tunnelmaan. Seurasin isonmäen joukkuekilpailua internetistä ja täytyy myöntää, että katsellessani ihmisten punaisia poskia ja pilvetöntä taivasta minun tuli valtava ikävä talvea ja talviuheiluhuumaa! Melkein lähdin siltä seisomalta kaupungille metsästämään talviurheiluvälineitä kaupoista, mikä olisi kylläkin ollut hukkareissu. Täällä ei valitettavasti juuri talviurheilua perus tv-kanavilla näytetä. Jalkapallohuumaa vain. Tosin tunnetaan täälläkin urheiluhulluus ja ammattilaisurheilijoiden mittelöiden vaikutus tavallisen kansalaisen psyykkeesseen. Joka vuosi Wimbledonin tenniskilpailuiden aikaan kauppoihin  ja supermarketteihin ilmestyvät myyntiin tennismailat ja -pallot. Ja joka vuosi joku meistä penkkiurheilijoista lankeaa hetken innostuksen ja inspiraation valtaamana tekemään heräteostoksen. Mutta muutaman kivuliaan tunnin jälkeen tennikenttä alkaa tuntua viholliselta ja maila haudataan kaapinpohjalle odottamaan seuraavan vuoden urheilukärpäsenpuremaa.

Se hieno puoli suomalaisessa talvessa on, että se tarjoaa ulkoilunystäville vaihtelua tavanomaisiin liikuntamuotoihin. On mahdollisuus mennä hiihtämään, laskettelemaan tai vaika luistelemaan. Englannissa taas vapaa-aikaliikkujat saavat tyytyä samoihin vaihtoehtoihin kesät talvet. Ehkä talven ylistys on helpompaa, kun ei ole joutunut tarpomaan metrihangissa ja palelemaan Siperian viimassa, mutta toisaalta kostea ja kylmä  viima suoraan Pohjoisnavaltakaan ei ole nautinnollinen kokemus. Se menee suoraan luihin ja ytimiin! Mutta oli talvi sitten märkä ja pimeä asfaltti tai pureva pakkanen ja valkeat kinokset, niin kevään saapuminen valoisine aamuineen saa meidät kaikki keveälle mielelle!

Ei siis ole ihmekään, että laskiaisen, Mardi Gras ja karnevaalien juhlinta osuu juuri tähän vuodenaikaan. Suomessa laskiaisperinteet ovat vahvasti linkittyneet luonnonkiertokulkuun ja agraariin elämäntapaan. Ehkä nykyajan mäenlaskijat eivät enää niinkään hoe ‘pitkiä pellavia’ hyvän sadon toivossa, mutta vanhat perinteet ja tavat ovat silti säilyneet. Kun Suomessa lasketaan ensi tiistaina mäkeä, syödään hernekeittoa ja laskiaispullia, niin Englantilaiset juhlistavat ‘Shrove Tuesday:tä’ lettukesteillä. Ideana on siis kuitenkin sama herkuttelu ennen paastoa. Minulle itselleni koko paasto on hieman vierasperinne. Mutta  Englannissa myös Anglikaaniseen kirkkoon kuuluvat ottavat omalla tavalla osaa pääsiäiseen valmistautumiseen. Siinä missä katolilaiset luopuvat lihasta, niin protestantit Englannissa luopuvat esimerkiksi alkoholista, suklaasta tai jotain muusta itselleen tärkeästä asiasti pääsiäiseen saakka. Vaikka en itse allekirjoita uskonnon sanelemaa elämäntyyliä, niin ehkä näin nyky-yhteikunnassa on välillä hyvä yrittää elää yksinkertaisemmin ja luopua jostain jokapäiväisestä pakkokulutuksesta. Voi olla, että sitä huomaa tulevansa toimeen ilmankin. Monet tarpeethan ovat meille täysin mielikuvien luomia haluja.

Mutta takaisin laskiaisriehaan. Englannissa ei varsinaista karvevaalitunnelmaa ole. Ainakin tässä asiassa suomalaiset ovat osanneet ottaa löysinrantein! Voi tosin olla, että jos lumitilanne olisi toinen myös täällä ymmärrettäisiin talviulkoilmajuhlien perään. Tosin esimerkiksi Venetsiassa lumen puute ei ole ollut esteenä loistavan karnevaaliperinteen syntyyn. Sana karnevaali taas viittaa paastoon ja tulee latinan sanoista Carne Vale eli ‘ilman lihaa’. Uskon, että tämäkin perinne on pohjimmiltaan saanut lähtönsä luonnonläheisestä elämänkierrosta. Kevään lähestyessä talven ruokavarastot ovat vähissä ja se mitä varoista on jäljellä on saatava riittämään uuteen satoon saakka. Se, että uskonnot ovat muokanneet näitä vanhoja perinteitä omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi ei tuskin ole mitään uutta ihmiskunnan historiassa. On hyvä kuitenkin muistaa, että laskiainen ja paastoa edeltävät juhlallisuudet ovat pääosin eurooppalainen perinne ja levinneet maailmanvalloittajien ja kristinuskon mukana muualle. Mutta kevään saapumista juhlitaan ympäri maailmaa, vain juhlien kulissit vaihtuvat!

Minä en jaksaisi enää millään odottaa kulissien vaihtoa keväthankiin. Epäuskon peikosta huolimatta olen onnistunut maalaamaan sielunisilmin täydellisen hiihtolomakuvan mielessäni: aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, pikkupakkanen, hohtavan valkea hanki, reppu pakattu termospullollisella kuumaa mustaherukkamehua ja voileivillä. Ei muuta kuin sukset jalkaan ja menoksi! Elämän pienet nautinnot. Niistä tämä ihmisolon ihanuus on tehty!

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 06/03/2011 Kategoria/t: Englanti, Kulttuuri, Postaweek2011

 

Avainsanat: , , , , , ,

Aikaa ja matkailua

 

Lumikelloja - Snowdrops

Englannissa on tällä viikolla pohdittu, että olisiko kannattavaa siirtää kelloja tunnilla eteenpäin. Toisin sanoen ajatuksena on siirtää Yhdistyneet Kuningaskunnat Keski-Euroopan aikavyöhykkeeseen. Ehdotuksen takana on tutkimus jonka mukaan maa saisi enemmän turismituloja, jos näin tehtäisiin. Ja näin taloudellisesti tiukkoina aikoina on aivan ymmärrettävää, jos erinäisiä säästö- tai tulolähde-ehdotuksia tuodaan esille. Mutta ilmeisesti aikavyöhykkeen siirto ei ole mikään uusi idea. Sitä on ehdotettu aikasemminkin ja syynä ei silloin liene ollut taloudellinen vaan terveydellinen. BBC tietää kertoa, että mikäli esitys menisi Parlamentissa läpi Iso-Britannia saisi 235 tuntia lisää päivänvaloa, mikä johtaisi saden hengen vuotuiseen pelastumiseen auto-onnettomuuksilta. Tämän lisäksi yleisesti onnettomuudet vähenevisivät ja NHS (Englannin kansallinen terveyspalvelu) säästäisi 200 miljoonaa puntaa. Aika painavia syitä. Itse olen monesti ihmetellyt, kuinka oikeutettua on tunnin aikaero Britteinsaarten ja Manner-Euroopan välillä, kun itse Englannin kanaalin ylitys kestää hädintuskin puolitoista tuntia! Olenkin näin vuosien varrella tullut siihen tulokseen, että syy on täysin poliittinen ja historiallinen. Ja luultavasti löytää juurensa Tudor aikaan milloin Britannia löi itsensä läpi varteenotettavana suurvaltana ja halu vahvan kansallisen identiteetin luomiseen oli kova. Toisin sanoen Englanti ei ollut Ranska ja sen piti näkyä. Ensimmäinen maailmansota auttoi luomaan Saksanvastaisen asenteen, mitä toinen maailmansota vain vahvisti. Ei siis ole ihmekään, jos saarivaltio halusi erottaa itsensä mantereesta maantieteen lisäksi psykologisesti.

Mutta onko ajalla ja aikavyöhykkeellä nyt loppujen lopuksi paljoakaan merkitystä. Näin työssäkäyvälle talvikuukaudet täällä pohjoisella pallonpuoliskolla joka tapauksessa tarkoittavat pimeitä aamuja ja iltoja. Eikä minkään maailman kikkailu aikavyöhykkeiden kanssa tule tuota tosiasiaa muutamaan. Sitä paitsi me taidamme olla muutenkin liikaa kellojemme orjia. Aikahan on kuitenkin aika abstrakti käsite, mikä tarpeenvaatiessa venyy ja muuttaa muotoaan. Ja siirryttäessä kulttuurista toiseen myös asenne ajankäyttöön muuttuu. Minusta olis aivan loistava idea, jos pyrkisimme palaamaan luonnolliseen aikaan. Tarkoitan tällä elämistä sen mukaan kuinka paljon päivänvaloa kunakin vuodenaikana on saatavilla. Talvella tämä siis tarkoittaisi lyhyempiä työ- ja koulupäiviä, kun taas kesällä pidempiä. En usko, että logistiikaltaan tämä olisi sen kalliimpi tai hankalampi saada aikaiseksi kuin aikavyöhykkeen siirto. Toisaalta voimme matkata ajassa myös abstraktilla tasolla. Esimerkiksi katsellessa vanhoja valokuvia ajatukset useasti karkaavat paikkoihin ja ihmisiin joita näemme kuvissa. Ja kun antaa mielikuvituksensa oikein laukata voivat tietyt tuoksut ja maut palauttaa meidät johonkiin hetkeen elämämme varrella.

Itse siirryin tänään kävelyretkellä talvesta kevääseen. Puisto oli täynnä kevään ääniä, suorastaan korvia huumaavaa linnunlaulua, ja lumikellot ja krookukset täyttivät nurmialueet. Klisee ‘kevättä rinnassa’ tuli mieleeni enkä sen paremmin osaa iloani kuvata. Sillä vaikka kevät tulee joka vuosi, niin se on aina yhtä innostavaa aikaa kun luonto suorastaan räjähtää eloon pitkän hiljaisuuden jälkeen! Ehkä syynä on juuri tämä keväthuuma tai romanttinen kaipuu kuninkaiden ja kuningattarien aikaan, mutta alan huomata merkkejä ilmassa suuresta joukkohysteriasta. Ja jos minkä niin joukkohysterian Englantilaiset taitavat paremmin kuin kukaan muu Euroopassa! Keltainen lehdistö on kehittänyt kansankiihdyttämisestä täällä taitolajin.  Englanninkieli tarjoaakin lööppien takomiseen aivan oivan työvälineen. Esimerkiksi käy hyvin otsikko ‘How Do You Solve Problem Like Korea’ The Sun lehdessä, minkä voi tulkita kritiikiksi sekä Pohjois-Koreaa että Andrew Lloyd Webberin tosi-TV ohjelmaa kohtaan missä etsittiin naispäätähteä Lontoon West End musikaaliin, Sound of Music. Mutta takaisin nykyhetkeen. Tämänhetkinen hysterianlähde on tulevat kuninkaallisethäät. The Telegraph on omistanut kokonaisen osion, Royal Wedding, internetpainoksessaan. Tällä viikolla tuleva kuninkaallinen aviopari, siis Neiti Catherine Middleton ja Prinssi William teille jotka eivät vielä tiedä, pääsi otsikoihin kun he suorittivat ensimmäisen yhteisen virallisen edustustilaisuutensa. Ja kommenteista päätellen Kate hoiti tehtävänsä hyvin ja kansa hurrasi! Tiedämme myös, että 1900 vierasta on kutsuttu häihin ja yksi näistä vieraista on David Beckham vaimoineen. Ah, siis luvassa on oikean kuninkaallisen tapaaminen julkkiskuninkaallisen kanssa. Hömppälehtiä lukevan kansan taivas! Olen varma, että saamme seurata ‘sisäpiirin’ varmoja tietoja tapauksesta kyllästymiseen asti. Mutta jos kuvittelin että vain Englantilaiset ovat ruoskimassa itseään häähuumaan, olen kuullut keskusteluja ‘katujuhlista’, vielä pahemmin asiat ovat Yhdysvalloissa missä ihmiset ovat kuuleman mukaan aivan hulluina Englantilaiseen monarkiaan. Mikä on ironista sinänsä, koska maa kävin sodan irtautuakseen Britannian ikeestä ja muodostaakseen itsenäisen valtion! Amerikkalaiset turistit ovat tulvineet Kate Middletonin kotikaupunkiin, missä paikallinen turistioperaattori on alkanut järjestää Kate Middleton Country -kiertoajeluita ympäri paikkakuntaa. Jos siis Suomi ja Ruotsi olivat viime vuonna häähuuman vallassa, niin korviini ei kuitenkaan ole kantautunut mitään vastaavaa. Vai onko kenelläkään tietoa Daniel Westling kiertoajeluista? Ehkä amerikkalaisia kiehtoo tämä niin sanottu Tuhkimo tarina, missä siis on elämän lottovoitto kun ‘tavis’ voi mennä naimisiin ihan oikean prinssin kanssa. Siis amerikkalainen unelma ‘from rags to riches’ vietynä hieman eri tasolle. Mutta on pakko myöntää, että olen itsekin kehittänyt eräänlaisen mon-arthritisin (anteeksi, oli pakko yrittää lööppilehtitekniikkaa), tosin historiallisen sellaisen. Tai oikeastaan olen täysin myyty historiallisia puolitotuuksia viljelevään The Tudors televisiosarjaan. Mieltymykseni tähän TV-hömppään taas juontuu C.J. Sansomin Shardlake kirjoista, joiden historiallinen tarkkuus taas on aivan omaa luokkaansa. Suosittelen lämpimästi.

Mutta matkataampa ajassa nyt eteenpäin ja tulevaan häähumuun. Itse en jaksa odottaa tulevaa hääpäivää 29.4.2011. Ei, siis en ole osallistumassa mikäänlaisiin ‘katujuhliin’ vaan otan suunnan kohti Islantia! Jostain syystä maa on kiehtonut minua usean vuoden ajan ja viime vuotisen tulivuorentuhkakaaoksen jälkeen päätin, että minun on pakko päästä paikanpäälle katsomaan miltä tuntuu olla vulkaanisesti aktiivisella maapläntillä. Koska me työläiset Englannissa saamme nauttia ylimääräisestä vapaapäivästä häiden ansiosta, niin parasta käyttää tilaisuus hyväkseen. Ja kun muu Eurooppa juhlii joko kuninkaallisia häitä tai Vappua, minä seison puoliksi Pohjois-Amerikan ja puoliksi Euraasian mannerlaatoilla!

 

 

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 27/02/2011 Kategoria/t: Englanti, Kulttuuri, Postaweek2011

 

Avainsanat: , , , , , , ,