RSS

Aihearkisto: Sää

Ihana matka Islantiin Osa 2

Harmaa päivä merellä

Nyt kun on Suomen jääkiekon maailmanmestaruus tukevasti takataskussa (JESH!!!), voin taas keskittyä Islantiin ja matkan muistoihin. Helpompi kirjoittaa, kun ajatukset eivät heitä ilmaveiviä ja olo on muutenkin rauhallisempi. Siispä takaisin Islantiin…

Tällä lomalla ei todellakaan ollut tarkoitus jäädä lavereille laiskottelemaan! Matkan toinen päivä, lauantai, alkoi aikaisella aamuherätyksellä seitsemältä. Aamiaisella ei ollut juuri tungosta. Minulla meni hieman aikaa miettiessä minkälaisella vaatetuksella valasretkelle kannattaisi lähteä. Olin yön aikana herännyt muutaman kerran kovaan ropinaan, mitä oletin sateeksi, mutta aamulla ropina paljastuikin taivaalta sataviksi jalkaräteiksi. Lämpötila oli siis laskenut. Päätin pelata varmanpäälle ja puin lämpökerraston lisäksi poolopaidan ja fleeceä sadetta ja tuulta pitävän ulkoiluasun alle. Mukaan vielä villapipo, hanskat ja kaiken sään kestävät rukkaset, niin eiköhän tuota tarkene. Ajattelin, että jos minulla on likaa päällä niin aina on helpompi kuoria kerroksia pois reppuun kuin kirota kylmissään vaatetuksen vähyyttä. Pientä pintahikeä puskien siis odottelin hotellin aulassa Iceland Excursions bussin saapumista. Onneksi islantilaiset tuntuvat pitäytyvän aikatauluissa ja aikalailla tasan kello kahdeksan kuljettaja tuli vastaanottoaulaan pälyilemään retkelle lähtijöitä.

Kuvittelin, että menisimme suoraan satamaan, mutta matka päättyikin muutaman lisäpysähdyksen jälkeen Iceland Excursionin lipputoimistolle. Etukäteen ostamani lippu, tai oikeastaan tulostettu kuitti, piti vaihtaa varsinaiseen kierrosajelulippuun. Muutaman minuutin odottelun jälkeen meidän valaskierroslaisten bussikuljettaja tuli hakemaan turistit  tien toisella puolella odottavaan minibussiin. Meitä ei ollut montakaan ja mielessäni jo kävi, että minkäköhän kokoisella purtilolla sitä on oikein tarkoitus lähteä valaita bongailemaan! Satamassa meidän piti jälleen kerran jonottaa lipputoimistossa. Valaskierroksia järjestävän yrityksen, tällä kertaa. Palkinnoksi saimme käteemme uuden lipun, valaskierrokselle.

Taskut täynnä pääsylippuja pääsin vihdoin astumaan laivaan. Räntäsade jatkui. Horisontti oli jossain harmaiden pilvien takana. Löysin itselleni kansipaikan alakannella, katon alta. Pikku hiljaa paatti alkoi täyttyä turisteista. Lähdön odotus tuntui pitkältä. Siinä oli aikaa ihmetellä veden uskomatonta vihreänsinistä

Haahkoja

väriä, kuin smaragdi, ja äänekkäästi kujertavia haahkoja naimapuuhissaan. Mutta siinä paikallaan istuessa alkoi myös takapuoli jäätyä. Onneksi laivassa oli ilmaiseksi tarjolla vilttejä ja lämpöhaalareita matkustajille. Kävin hakemassa istuimen lämmikkeeksi yhden viltin ja totesin, että suurin osa turisteista värjötteli sisätiloissa. Baarin kupeessa. Ei mikään ihme, sillä moni astui laivaan hyvin kepeän oloisissa vaatteissa. Lämpöhaalarit tekivät hyvin kauppansa myöhemmin!

Vihdoin ja viimein pääsimme matkaan. Sää jatkui yhä harmaana ja räntäisenä, mutta tyynenä ja ilmeisesti juuri oikeanlaisena valaiden bongailuun. Tyynestä merenpinnasta on helppo havaita selkäevät. Eikä meidän tarvinnut kauan odottaa ensimmäistä havaintoa! Noin kaksikymmentä minuuttia lähdön jälkeen oppaamme tiedotti ensimmäisistä pyöriäisistä, mutta vakuutti että hän oli havaitsevinaan myös jonkin isomman evän pienten pyöriäisten joukossa. Kala, tai siis nisäkkäät, syö sateisella säällä! Siitä isommasta eläimestä ei tosin näkynyt enää selkäevääkään joten jatkoimme matkaa pidemmälle avomerelle. Kipusin itsekin yläkannelle räntäsateeseen ja liityin ympäri kantta päättömänä ryntäilevään joukkoon. Näimme lisää pyöriäisiä, paljon suulia ja lunneja, jotka olivat vasta paluumuuttomatkalla Islantiin kesäksi. Suulat sukelsivat valtavalla vauhdilla kuin ohjukset veteen, kalaan. Suulat oli helppo huomata niiden polskahtaessa mereen siivet hieman levällään. Lunneja ei ollut montaa, mutta muutama kellui välillä lähellä alustamme ja niiden värikkäät nokat erottuivat hienosti harmaasta säästä ja merestä. Pian kuitenkin pääsimme jatkamaan ryntäilyä kannen puolelta toiselle, kun oppaamme kuulutti: ¨Lahtivalas kello yhdessä!¨ Kaikki ryntäsivät kello yhden kulmaan yläkannella ja meidät palkittiin lahtivalaan kaareutuvalla selällä ennen kuin se sukelsi syvyyksiin. Itse asiassa Faxaflóin lahti on vain noin 40 metriä syvä, mutta ilmeisesti ruokarikas, sillä pian saimme seuraksemme kaksi muuta lahtivalasta ja ainakin viisi pyöriäistä, jos oikein laskin. Kelluimme moottorit sammuksissa hyvän aikaa. Harmaa sää kietoi turistit, meren ja maisemat räntäiseen vaippaansa. Harmiksemme ja liian nopeasti tuli kuulutus, ¨Meidän on nyt valitettavasti käännyttävä takaisin kohti Reykjavikia. Kolme tuntia on melkein täynnä.¨ Vaikka valaat eivät postikorttiposeerauksia tehneetkään, niin siitä huolimatta olin tyytyväinen aamun valasretken antiin. Moni ei eläessään näe edes selän tai evän vertaa näistä uskomattomista eläimistä. Me tiedämme niin harmillisen vähän vedenalaisesta elämästä ja ekosysteemeistä. Ehkä siksi emme niin välitä merien hyvinvoinnista verrattuna maanpäälliseen luontoon. Kummallista, sillä vesi peittää suurimman osan maapallon pinta-alasta…

Lahtivalas kello kahdessatoista

 Minun ensimmäinen valasretki oli säästä huolimatta hieno kokemus ja lähden ehdottomasti uudelle, jos vain tilaisuus tarjoutuu. Harmaana roikkuva sää itseasiassa loi omanlaisensa tunnelman retkellä, odottavan. Varsin sopiva ¨kalastukseen¨ ! Satamassa selvisi, että Iceland Excursions bussi tulisi vasta puoli yksi joten minulle jäi juuri sopivasti aikaa poiketa läheiseen hampurilaisbaariin hotkaisemaan ranskalaiset ja kupillisen kuumaa kahvia. Vaikka ulkoapäin kahvila näytti lähinnä Esson baarilta niin sisältä paljastui karismaattinen pikkukahvila, mikä pian täyttyi paikallisista lounastajista. Vatsa täynnä ja sormet lämpiminä päädyin taas Iceland Excursionin lipputoimistoon. Räntäsade jatkui ja pikku hiljaa räntä alkoi myös jäädä maahan. Iltapäivän Kultainen Kierros (Golden Circle) kiertoajelua ajatellen sää ei enää ollut otollinen. Mutta minkäs teet, pakko oli kavuta minibussiin muiden mukana. Tällä kertaa ryhmän koko oli noin 15 ihmistä: muutama englantilainen, irlantilaisia, ruotsalainen, pari ranskalaista, singaporelainen ja minä. Ei muuta kuin matkaan vain!

Ensimmäisenä kohteena oli luvassa mannerlaattojen eroamiskohta, Thingvellir. Islantilaisten vanhan parlamentin tai vuosittaisten klaanitapaamisien paikka. Noin puolen tunnin ajomatkan jälkeen

Rypytettyä mannerlaattaa

olimme nousseet Reykjavikia ympäröivien vuorten yli ja pian lumen peittämät laavamaisemat vaihtuivat hieman viheriöiviin laavakenttiin ja räntäsade vesisateeseen. Kun saavuimme Thingvelliriin vettä tuli jo aika reippaasti. Onneksi olin varautunut kaikkeen mahdolliseen säähän ja sateenvarjo kuului varustukseen. Oli selvää, että alue oli seismologisesti aktiivista. Kallio (jos sitä nyt voi siksi kutsua) oli monin paikoin kuin työnnetty laineille tai sekoitettu kuin paksua puuroa, mikä oli sitten jähmettynyt ja sekoitusjäljet olivat vielä pinnassa. Näköalataso ja informaatiopiste ovat Amerikan mannerlaatan puolella, kun taas edessä avautuva laakso kuuluu Euraasian mannerlaattaan. Ensinäkemältä edessä on vain kaksi hassusti erkanevaa kallioseinää, mistä on mystisyys ja luonnonvoimat kaukana. Kunnes pakotat itsesi ajattelemaan missä itseasiassa seisot: kahden aktiivisesti, noin yhden senttimetrin vuosivauhtia toisistaan loittonevan, mannerlaatan välissä! Missä muualla maailmassa voi ihminen seistä maapalloa muokkaavien voimien keskellä, ilman hengenvaaraa, kuin Islannissa? Ei ihme, että ensimmäiset islantilaiset kokivat paikan tärkeäksi, vaikka heillä ei ollut mannerlaatoista tietoakaan.

Kultainen Kierros on todellakin turistikierros. Mieleen tulee sketsit ja pilapiirustukset missä turistiryhmä kamerat kaulassa hirveällä ryminällä juoksee linja-autosta ulos, räpsii ja näpsii kohteesta salamana valokuvia ja kipittää vauhdilla takaisin bussiin, mikä kaasuttaa kohti seuraavaa polttopistettä. Meillä vauhti ei nyt ollut huimaavaa ja aikaa oli riittävästi valokuvata, mutta turistimaisuudesta ei silti päässyt eroon. Siitä huolimatta Kultainen Kierros on ¨must¨. Siinä saa päivän tai puolen päivän aikana (kuten minä) hyvän kuvan Reykjavikin lähimaastosta ja Islantilaisesta luonnosta.

Seuraavana meidän listalla oli Gullfoss. Mahtava vesiputous Islannin yhdessä suurimmista joista, Hvítá. Jälleen maasto muuttui. Olimme nyt laskeutuneet vuoristosta laaksoon. Maaperä oli edelleen suhteellisen tasaista laavakenttää luukuunottamatta epämääräisen muotoiseksi jähmettyneitä möykkyjä. Laakso oli molemmilta puolilta vuorien reunustama. Sää oli myös muuttunut. Harmaat sadepilvet jäivät taaksemme ja pilven takaa kurkisteleva aurinko loi dramaattisen maiseman, missä valon ja varjojen kontrastit vuorten lumisia rinteitä vasten loivat taas omanlaisensa tunnelman. Vain Hvítá -joen uoma rikkoi muutoin avoimen ja tasainen maiseman. Itse vesiputouksen löysi sen äänen ja korkealle nousevien vesipatsaiden perusteella. Joki sukelsi putouksen jälkeen syvään ja kapeaan kanjoniin valtavalla voimalla ja kohinalla. Putouksen levein kohta pakotti veden kapeaan uomaan ja vesi vain suihkusi taivaalle, kun vesimassat  iskeytyivät päin korkeaa kallioseinää. Turistit pääsivät aivan putouksen viereen ihailemaan veden kuohuja!

Gullfoss vesiputous

Minun on näköjään jatkettava Islannin matkakertomusta vielä kerran. Kello käy ja samalla, kun olen kirjoittanut toisen matkapäivän kokemuksista olen huomaamattani uppoutunut valokuviin ja karttoihin Islannista. Parin tunnin kirjoitusrupeama on yllättäen venynyt viideksi tunniksi! Onneksi sunnuntai iltapäivän sää ei tänään suosinut ulkoilua, joten minulla oli aikaa syventyä mielikuvamatkailuun takaisin Islantiin. Ja tämän päivän uutisten perusteella Islantiin mielivät turistit joutuvat ainakin jonkin aikaa turvautumaan mielikuvamatkailuun: Keflavikin lentokenttä on suljettu Grimsvötn tulivuoren alettua purkautua lauantaina. Islanti palaa otsikoihin ja uutisiin. Tosin BBC Four televisiokanava näytti jo viime viikolla Islanti aiheisia dokumentteja ja islantilaisia elokuvia. Eilen taas BBC Radio 4:n Excess Baggage matkustusohjelma sisälsi Islanti osuuden. Joskus asiat jotka ovat omassa mielessä päällimmäisenä tuntuvat tupsahtelevan esille jokapuolella. Enne vai tunne? Siinäpä vasta kysymys!

Jatkan Islanti tunteilua taas ensiviikolla!

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 22/05/2011 Kategoria/t: Kulttuuri, Luonto, Matkustus, Postaweek2011, Sää, Ympäristö

 

Avainsanat: , , , , ,

Ihana matka Islantiin Osa 1

Maisemaa rantaraitilta

Kaksi viikkoa sitten tarvoin räntäloskassa Reykjavikissa ja yliannostin itseni museoilla ja kulttuurilla. Olin viimeistä päivää Islannissa. Nyt pidän sadetta ja katselen Tshekin ja Venäjän välistä pronssiottelua. Selailin eilen illalla matkapäiväkirjaani ja se sama ihmetyksen ja ihailun tunne palaa edelleen mieleeni, kun ajattelen Islantia. Se maa on niin ihmeitä täynnä, että kaksi kokonaista päivää raottivat vain hieman sen arvoituksia. Jo pelkästään sää vaihtelee yhdestä hetkestä toiseen, että on parasta olla valmistautunut kaikkeen mahdolliseen. Itse pakkasin paljon lämmintä mukaan, sillä huhtikuussa ei pohjoisilla leveysasteilla vielä nautita lämpöaalloista.

Toista oli Manchesterissä. Lähtiessäni lentokentälle aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta ja kovaa tuulta lukuun ottamatta sää oli lämmin. Ihmisiä oli erittäin vähän liikkeellä. Kaikki olivat hiljentyneet katsomaan kuninkaallisia häitä, ajattelin. Myös lentokenttä tuntui autiolta ja aloin jo epäillä, että oliko sieltä ollenkaan lentoja! Mutta epäilyni osoittautuivat vääriksi ja pääsimme ilmaan tunti aikataulusta jäljessä. Valitettavasti  sain käytäväpaikan niin en nähnyt kuin hieman saarta yläilmoista.

Olin ostanut etukäteen Flybus Plus menopaluulipun, mitkä piti ennen bussiin nousua lunastaa lipputoimistosta. Linja-automatka lentokentältä oli jo itsessään loistava. Aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta ja tie vei meidät läpi aukean laavakentän. Katselin ohi valuvia maisemia nenä kiinni bussin ikkunassa ja kuuntelin takana istuvan saksalaistytön keskustelua islantilaisen naisen kanssa. Välillä teki mieleni kääntyä ympäri ja kysyä tytöltä, että eikö hän ole ottanut selville mitään Islannista. Varsinkin, kun on aikeissa viipyä maassa neljä kuukautta! Hänellä ei ollut mitään yleistietopohjaa Islannista. Esimerkiksi kysyessään kuinka iso kaupunki Reykjavik on tyttö arveli, että olisiko miljoona mistään kotoisin? Siis, mitä???!!! Miljoona asukasta Reykjavikissa! Hieman vaikeaa kuin koko maassa ei ole niin montaa ihmistä! Auta armias, ajattelin. Lisäksi tyttö (sanon tyttö, mutta hän oli nuori nainen) alkoi ärsyttää minua jatkuvilla “meillä Saksassa on paljon enemmän autoja, meillä Saksassa on paljon leveämmät tiet, meillä Saksassa on paljon puita” lausunnoillaan. No onneksi minun ei tarvinnut kärsiä kanssaeurooppalaisen tyhmyydestä kolmea varttia pidempää, kun bussi kurvasi asemalle ja kuski pyysi turisteja ketkä olivat menossa listaamiinsa hotelleihin vaihtamaan linja-autoa. Minun ei tarvinnut vaan jäin tyytyväisenä odottelemaan matkan jatkumista.

Hotelli ja ravintola

Kuinka ollakaan hotelli Björk, missä yövyin oli ensimmäinen pysähdys ja pääsin ensimmäisenä ovesta sisään, koska kolmen yön varustukseni mahtuivat selkäreppuun eikä minun tarvinnut jäädä odottelemaan laukkua auton ruumasta. Ensivaikutelma hotellista oli siisti , moderni ja ystävällinen palvelu. Täytin hotellikortin ja sain vastaanottovirkailijalta tiedot aamupalatarjoilusta ja muista fasiliteeteistä. Hotellihuone oli siisti ja mielestäni aika tilava yhden hengen huone. WC ja suihku olivat myös hyvin puhdistetun näköisiä.

Hetken huokaistuani kaivoin sateenvarjon repusta, ladoin muutama tuhat kruunua kukkarooni ja suuntasin tieni kohti Reykjavikin keskustaa. Olin suunnitellut, että kiirehdin heti ensimmäisenä turisti-informaatiopisteeseen ostamaan postimerkit valmiiksi, että voin kirjoitella kortit milloin inspiraation iskee. Kävellen minulta kesti noin vartti päästä pääostoskadun päähän. Laugavegur on Reykjavikin Aleksanterinkatu. Sen varrelta löytyy kauppoja, baareja, ravintoloita ja pitkän kadun länsipäästä myös turisti-informaatio. Sen ovi oli vielä kutsuvasti auki joten marssin sisään ja kysyin tiskin takana tököttävältä pojalta, että myyvätkö he postimerkkejä. “Kyllä”. Hienoa! Sain merkit ja ostin pari postikorttiakin näin alkuun Informaatiosta lähdin harhailemaan läpi keskustan ja yritin saada käsitystä kaupungista. Kello oli noin kuusi illalla ja koko paikka alkoi vaikuttaa autiolta, mikä tuntui oudolta ottaen huomioon, että oli perjantai. Olin olettanut, että reippaasta juhlinnasta tunnetut islantilaiset olisivat jo hyvässä vauhdissa ottamassa viikonloppua vastaan. Mutta ehkä kello kuusi on liian aikaista myös islantilaisille.

Aurinkomatkaaja

Aurinko mikä oli toivottanut minut tervetulleeksi Islantiin alkoi vähitellen hävitä harmaan pilvimassan taakse. Otin askeleeni kohti rantaraittia ja tarkoituksenani löytää Solfar tai Aurinkomatkaaja. Tämä viikinkialusta muistuttava teräsveistos osoittaa laskevan auringon suuntaan ja on kaupungin kuvatuin taideteos. Minä kannoin korteni kekoon ja räpsin kuvia Aurinkomatkaajasta minkä kerkesin sateen pikkuhiljaa alkaessa ropista. Aurinkomatkaajapa tosiaan. Vasta rannalla siintävät dramaattiset vuoret hävisivät pikkuhiljaa yli vyöryvien pilvien taakse. Kävelin vielä jonkin matkaa pitkin rantatietä, mutta sateen itsepintaisesti jatkuessa ja koko ajan voimistuessa, luovutin ja lähdin etsimään ruokapaikkaa. Hotellin läheltä löytyi intialaisia ja thaimaalaisia pikkuravintoloita. Itse hotellini kanssa samassa rakennuksessa, vain toisella puolella, oli hauskan niminen ravintola: Potturinn og Pannan. Mutta sen ulkopuolella ei näkynyt ruokalistaa, joten tyyli jäi arvoitukseksi. Kävelin vielä korttelin ympäri, mutta muita ravintoloita ei näkynyt. Kun vihdoin astuin takaisin hotellin aulaan, olin tehnyt päätökseni ja vesisateen nujistamana päätin testata hotellin omaa ravintolaa, mikä lupasi vieraille 15 prosentin alennuksen. Eikä minun tarvinnut päätöstäni katua! Ruoka oli todella maukasta eikä ollut hinnallakaan pilattu. Söin sienikettoa alkuruuaksi ja lammaspihvin pääruokana. Liha oli aivan taivaallista! Se suorastaa suli suussa ja sitä oli puolen kilin verran. Ehkä hieman liikaa, mutta tuntui väärältä jättää niin hyvää tähteeksi. Pihvi tarjoiltiin pienen uuniperunan ja bearnaisekastikkeen kanssa. Muutama kasvis viipale koristeena. Todellinen lihansyöjän annos! Ja olihan ravintolalla nimikin, Potturinn og Pannan, ja siellä tuntui istuvan myös paikallisia. Melkein joka pöydässä oli syöjiä.

Maha täynnä ja mieli tyytyväisenä päätin painua hyvissä ajoin pehkuihin, sillä seuraavana aamuna edessä oli aikainen herätys ja lähtö valasretkelle kello kahdeksan. Jospa vain uni tulisi heti silmään, sillä pääni oli jo nyt pyörällä maisemista ja iltapäivän lyhyestä kävelykierroksesta Reykjavikissa. Viimeinen merkintä ensimmäiseltä päivältä matkapäiväkirjassani koskee katukuvaa. Meidät turistit on helppo huomata Reykjavikissa. Islantilaiset ovat erittäin tyylikkäästi pukeutuneita, kun taas turistit kulkivat vaelluskengissä ja -asuissa. Reput selässä. Tunsin oloni hieman alipukeentuneeksi, jopa hotellin ravintolassa. Mutta enhän ollut Islannissa vaatteilla koreilemassa, kuten seuraavan päivän kokemukset osoittivat.

Niistä sitten lisää ensiviikolla. Nyt huomaan pientä hermostuneisuutta ja keskittymisvaikeuksia. Kädet alkavat myös hiota. Ei ole kiva kirjoittaa. Missä syy? Ajatukseni ovat jo tämän illan jääkiekko finaalissa: Suomi – Ruotsi. Kumpi voittaa? En tiedä, mutta toivon että Suomi. Siitä on jo liian kauan aikaa, kun näin on käynyt.

HYVÄ SUOMI!!!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 15/05/2011 Kategoria/t: Kulttuuri, Matkustus, Postaweek2011, Sää, Ympäristö

 

Avainsanat: , , , , , ,

Islanti, täältä tullaan!

Reykjavik-localisation

Image via Wikipedia

Odottavan aika on pitkä! Nämä kolme päivää töissä ovat olleet todellista kituuttamista, varsinkin kun suurin osa kolleegoistani on lomalla. Täällä on ns. ”kolme kahden hinnalla” lomapäivätarjous: Jos olit sukkela ja ehdit ennen työkaveria, niin sait yksitoista päivää vapaata käyttämällä vain kolme lomapäivää! Itse en ollut nopea ja toisekseen eivät nämä kolme hiljaista työpäivää nyt ylitsepääsemättömiä olleet. Varsinkin, kun tietää pääsevänsä Islantiin viikonloppuna! Tuskin pysyn nahoissani!

Täällä Englannissa on siis tuleva viikonloppukin pitkä vapaa. Työläiset saivat kuninkaallisten häiden kunniaksi perjantain vapaaksi ja vappuvapaa on maanantaina. Kahdeksan yleistä vapaapäivää vuodessa (tänä vuonna poikkeuksellisesti yhdeksän) ei kuulosta kovin ruhtinaalliselta, mutta joka ikinen näistä vapaista tarkoittaa pitkää viikonloppua. Täällä juhlapäivät ovat luonteeltaan siirtyviä siinä mielessä, että niihin yhdistyvä vapaa ei ole kyseisenä päivänä vaan seuraavan viikonlopun jälkeisenä maanantaina. Toisaalta hieman tylsä systeemi, kun on tottunut juhlistamaan esimerkiksi vappua juuri toukokuun ensimmäisenä. Mikään ei siis estä juhlintaa kyseisenä päivänä täälläkään, mutta jos vappu osuu esimerkiksi torstaille on perjantaina kyettävä heräämään töihin. Toisaalta taas erinäiset vapaat eivät riko työviikkoa ja pitkä viikonloppu on aina kätevämpi kuin yksittäinen lomapäivä keskellä viikkoa. Lisäetuna Englannin vapaapäivä järjestelyssä on se, että jos varsinainen juhlapäivä osuu viikonlopulle sitä seuraava maanantai on silti vapaata. Tämä johtuu siitä, että kansalliset vapaapäivät on määritelty juuri niiksi kahdeksaksi per vuosi riippumatta siitä mille viikonpäivälle varsinaiset ”pyhät” asettuvat. Kuka täällä sitten päättää yleisistä vapaapäivistä? Hallitus tietenkin.

Itse käytän hyväkseni tätä toista pitkää viikonloppua matkustamalla Islantiin. En ole koskaan aikaisemmin maassa käynyt, mutta mitä olen matkustaneilta kuullut paikka on aivan mahtava. Odotukset ovat siis korkealla! Tosin eivät sään suhteen kuitenkaan. Odotettavissa on sadetta, tuulta ja koleata. Tuskin tulen pettymään, vaikka BBC:n sääkartta näyttääkin hyvin vaihtelevaa säätä. Mukaani lähtee sekä vettä hylkivät housut ja takki että lämpökerrasto. Onneksi en ole vielä pessyt talvivillasia varastoon, sillä pipo ja lapaset on syytä myös pakata matkaan. Mutta tärkein kaikista taitaa kuitenkin olla kamera. Säästä riippumatta olen päättänyt räpsiä niin monta kuvaa kuin muistikortille vain mahtuu. Minun valokuvaustaidoilla tulokset eivät tietenkään tule olemaan yhtä henkeäsalpaavia kuin internetissä esillä olevilla kuvilla, mutta niiden inspiroimana haluan kuitenkin tallentaa Islannin erikoista maastoa niin paljon kuin mahdollista. Ja jos otan oikein monta valokuvaa, niin niistä voi vahingossa muutama onnistuakin.

Koska olen malttamattomana odottanut matkaan pääsyä, olen käyttänyt odotusajan tutkimalla matkaopaskirjan kannesta kanteen ja varaamalla päiväretket. En muista milloin viimeksi olen lähtenyt näin järjestäytyneenä lomalle: omatoimipakettimatka. Uusi konsepti. Tosin kaksi päivää on todella lyhyt aika ja ajattelin, että on parempi varata retket etukäteen eikä paikanpäällä tuhlata aikaa jahkailuun. Kaikki on matkustusta vaille valmista eikä sitäkään tarvitse enää kauan odotella!

Täytyy vielä mainita mielestäni erikoinen huomio opaskirjassa: ”Ei ole suositeltavaa tuoda esille Islannin kokemaa talousromahdusta. Maastaan ylpeät islantilaiset eivät ota kritiikkiä vastaan kiitollisina.”.  Ja minä kun ajattelin käyttää valuuttana banaaneita ja  sukkahousuja! Ehkä sitten ei. Onneksi kruunut on jo vaihdettu, varmuuden vuoksi. 🙂

Miksi odottavan aika on näin pitkä…

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Expat, Matkustus, Postaweek2011, Sää

 

Avainsanat: , , , , , ,