RSS

Aihearkisto: Politiikka

Kenelle kellot soivat

Millainen uutiskesä ja -syksy meillä onkaan takana: tuomiopäivän pasuunat ovat saaneet soida joka viikko arabimaiden kansannoususta lähtien. Kyllästymiseen asti. Lehdistä  saa päivittäin lukea kuinka meitä kaikkia kohtaa maailmantaloudenloppu. Uutisoinnissa käytetyt kielikuvatkin viestivät tuhosta ja turmiosta. Luin toistaiseksi ainoan valopilkun tämän viikonlopun FT:ssä, mutta sekin artikkeli alkoi lainauksella Edgar Allan Poen tarinasta ‘A Descent to Maelström’. Valopilkku löytyi vasta artikkelin lopusta. Toimittaja   muisti tarkentaa Poen tarinan positiivisesta näkökulmasta: sen kertoja on selviytynyt kurimuksesta. Meillä on siis toivoa.

Onneksi maailma on täynnä ihmisiä jotka sen sijaan, että passiivisena istuvat ja lukevat maailmanlopusta, ovat valmiita korottamaan äänensä ja ilmaisemaan mielipiteensä. Kuten Wall Streetiltä muualle levinneet mielenilmausleirit. Sen tähden yksi mielipidekirjoitus tämän viikon Metrossa sai minun sappeni kiehumaan. Kirjoittajan mielestä ¨leiriläiset¨ ovat joutavia valittajia, jotka eivät osaa arvostaa viimeisen puolenvuosisadan taloudellista kehitystä mitä ei ilman kapitalismia olisi tapahtunut. Hän myös kehotti mielenosoittajia kertaamaan taloustieteen perusopit, jotta he osaisivat arvostaa vapaan talouden tuomia etuja. Onneksi en ollut yksin kiehuvan sappeni kanssa. Seuraavina päivinä Metron mielipidesivut olivat täynnä vastaväitteitä. Syystäkin. Ensinnäkin vapaatalous on edelleen vain teoreettinen utopia. Jopa Euroopan sisällä sen olemassaolo on rajoitettu, puhumattakaan maailmanlaajuisesta vapaakaupasta. Tällä hetkellä, kuten aina taantumissa, poliitikot ovat puolustuskannalla ja jokainen maa seuraa protektionismia niin paljon kuin pystyvät. Kiristyvä maahanmuuttopolitiikka on vain yksi ilmiö. Mutta jos todella eläisimme vapaan talouden aikakautta, niin pankkijärjestelmä ei sanelisi minkään maan talouspolitiikkaa. Kuin mikä tahansa huonosti menestyvä yritys, konkurssikypsät pankit lopetettaisiin eivätkä valtionvarainministerit käyttäisi maan varoja niiden elvytykseen. Toiseksi elämme demokratiassa, missä jokaisella on oikeus mielipiteeseen ja sen rauhanomaiseen ilmaisuun.

Mutta juuri kun tuntuu siltä, että maailmanlopun visionäärit ovat oikeassa ja olemme kaikki tuhoon tuomittuja, Bill Clintonin haastattelu muistutti minua asioiden tärkeysjärjestyksestä. Clinton kertoi, että ollessaan vielä presidentin virassa hän piti toimistonsa pöydällä NASA:lta lainattua (enpä tiennyt että NASA pyörittää avaruustavaran lainaamoa!) kuukiveä. Kun neuvottelut kuumenivat liikaa, Clinton osoitti kuukiveä ja muistutti osallistujia sen 3,6 miljardin vuoden iästä. Hän halusi näin muistuttaa läsnäolijoita siitä kuinka pienen ajan kukin meistä tällä planeetalla tallustaa. Vaikka talousvaikeudet ja luonnonkatastrofit tuntuvat ylitsepääsemättömiltä esteiltä, niin verrattuna maailmankaikkeuden kehityskaareen ne kutistuvat merkittävyydessään.

Olemme elossa niin suhteellisen pienen ajan, että tuntuu suorastaan typeryydeltä ja tärkeilyltä käyttää tämä aika suremalla muutaman pankin kohtaloa. Talous liikkuu sykleissä ja yhtä varmasti kuin tällä hetkellä näyttää siltä, että syöksymme suoraan kurimuksen pyörteisiin, niin yhtä varmasti tulemme sieltä nousemaan. Sillä välin on parasta nauttia kyydistä ja iloita elämän pienistä asioista. Kuten hienosta pyörän pirikellosta! Palatessani tänään kotiin Chorltonista jouduin pyörätiellä ¨liikennesumaan¨. Koska takaa tulleilla ei ollut pyörissään kelloa autoin heitä ohittamaan edessä olevat soittamalla omaani. Sain hymyt sekä kiitokset. Pienen ajan kuluttua tämä sama pariskunta tuli minua vastaan ja he pyysivät kerran vielä saada kuulla pirikelloni äänen. Miksikäs ei! DING-DONG!

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/10/2011 Kategoria/t: Politiikka, Postaweek2011, Talous, Uutiset

 

Avainsanat: , ,

Ennustan näkeväni, historiaan

Indus stamp-seal 2500BC-2000BC. This stamp fea...

Image via Wikipedia

Olen ottanut urakaksi sivistää itseäni (siinä sitä piisaa työnsarkaa!) ja lisännyt yöpöytä lukemistooni the British Museumin ‘A History of the World in 100 Object’ kirjan. Tulin seuranneeksi BBC Radio 4:n tuottamaa ohjelmasarjaa, mihin kyseinen kirja perustuu. Jäin heti ensikuulemalta koukkuun. Kun kuulin, että sarjaan pohjautuva kirja julkaistaan niin pakkohan minun oli rynnätä ostamaan oma kopio. Ohjelma käsitteli ihmiskunnan historian eri aikakausia aina yhden eri puolilta maailmaa löydettyjen esineiden kautta. Jokainen osa kesti noin viisitoista minuuttia. Oli mukavaa hetkeksi sulkea pois kaikki hömppä ja keskittyä kuuntelemaan päivän esineen tarinaa ja mitä se mahtaa kertoa tekijästään, omistajastaan ja meistä ihmisistä. Jotkut esineistä olivat kuninkaallisten ja uskonmiesten, mutta suurin osa sarjasta käsitteli tavallisia arkipäivän kapistuksia.

Olen aina pitänyt museoista. Vaikka lasivitriineissä lojuvat tavarat voivat joidenkin mielestä vaikuttaa tylsiltä, niin minua ovat aina kiehtoneet pienet ja mitättömät esineet. Nykypäivän vastaavia tavaroita olisivat kai klemmarit, vetoketjut ja kännykät. Pieniä, mutta tärkeitä esineitä. On kiva kuvitella kuka näitä historian paperiliittimiä on käyttänyt. Onko tavaran omistaja kenties hukannut kyseisen esineen, joka ehkä siitä syystä on päätynyt meidän onneksemme arkeologin sihtiin. Toisaalta eihän esineiden tarvitse joutua hukkaan, että ne päätyvät museoihin. Entisajan kaatopaikat ovat nykyarkeologien aarreaittoja! Tämän päivän poisheitettävä roju voi olla huomisen keräilijöiden metsästämä arvoesine.

Ihmisiä on aina kiinnostanut oma menneisyys. Toiset tutkivat omia sukujuuriaan, kun toisia taas kiinnostaa ihmiskunnan historia ja kehitys ylipäänsä. On siis ihme, että vielä tähän päivään mennessä emme ole juurikan oppineet historiastamme vaan porskutamme eteenpäin entiseen tyyliin. Joku viisas on joskus tokaissut, että ihmiskunnan muisti on yhden sukupolven mittainen. Tämä sääntö pätee niin politiikassa kuin taloudessakin. Vaikka en aina näe silmästä silmään Henry A. Kissingerin kanssa, niin yhdessä asiassa olen täysin samaa mieltä kuin hän: politiikan tekijät hyötyisivät historian tutkimisesta ennen kuin alkavat väsäämään linjavetojaan, erityisesti ulkopolitiikan linjauksia. Enkä nyt viittaa ainoastaan lähihistoriaan vaan ajassa saa mennä taaksepäin useamman vuosisadan verran. Seuraavana sivistyslukemisto listallani on Kissingerin viimeisin julkaisun, ’On China’. Arvostelujen perusteella luvassa on ajatuksia herättävää lukemista.

Valitettavasti meillä ei ole historioitsijoita valtionpäämiehinä vaan lainoppineita. Alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, että lakimiehet ja -naiset ovat salakavalasti ottaneet ohjat käsiinsä niin kansallisissa hallituksissa kuin kansainvälisissä tärkeissä organisaatioissa. Minua erityisesti kiinnostaa vallalla oleva trendi nimittää johtaviin talouden asemiin juristeja taloustieteilijöiden sijaan. Esimerkiksi kolme maailman ehkä tärkeintä talousalan pestiä ovat lainoppineiden käsissä: Maailmanpankin nykyinen presidentti (Robert Zoellick), Barack Obaman talousasioiden neuvonantaja (Gene Sperling) ja näyttää lähes varmalta, että ranskalainen Mme. Lagarde tulee nimitetyksi maineensa ryvettäneen Strauss-Kahnin seuraajaksi IMF:n johtoon. Sen lisäksi, että Mme. Lagarden nimi muistuttaa minua Langrangen kertoimesta, niin muuta tekemistä hänellä ei taida olla taloustieteen kanssa.

Ei ehkä ole ihmekään, että retoriikkaa ammatikseen harjoittavat juristit ovat enemmän kansan mieleen kuin keskenään teoreemoista kinastelevat taloustieteilijät, jotka liian usein yrittävät päteä selittämällä kaiken mahdollisimman monimutkaisten kaavojen kautta. Lakimiehet taas ovat tottuneet yksinkertaistamaan ja tiivistämään argumentointiaan. Usein he pohjaavat tietonsa asiantuntijoiden lausuntoihin, ymmärtämättä  niitä paljoa tavallista kadunmiestä/-naista paremmin. Argumentointi taidosta on valtavasti hyötyä esimerkiksi poliittisessa kampanjoinnissa. Hyödyn havaitsee, kun katsoo tilastoja esimerkiksi Yhdysvaltojen presidenttien koulutustaustasta. Obama mukaanlukien, maan johdossa on kaiken kaikkiaan ollut 26 lainoppinutta. Suomessa on oltu kerrankin rohkeita ja vastoin kansainvälistä trendiä uudeksi valtionvarainministeriksi on valittu opettaja. Toisaalta samanlaisia argumentointi ja yksinkertaistamisen taitoja taidetaan vaatia myös tältä ammattikunnalta.

Historiaan tuijottelu, vaikkakin tärkeää, ei kiehdo meitä läheskään yhtä paljon kuin tulevaisuuden visualisointi. Ironista sinänsä, sillä alasta ja asiasta riippumatta kaikki ennusteet perustuvat historialliseen dataan. Ei siis ole ihme, että ennusteiden tekoa usein verrataan autolla ajamiseen katsomalla ainoastaan peruutuspeiliin. Ennusteiden paikkaansa pitävyys prosentti on minimaalinen. Siitä huolimatta vaadimme lausuntoja sääennusteista talouden tilaan tulevaisuudessa. Ainoastaan lyhyellä tähtäimellä tehdyt vääräksi osoittautuneet ennusteet aiheuttavat keskustelua, joskus jopa syytöksiä. Kukaan ei pidä kirjaa asiantuntijoiden lausunnoista ja mene tivaamaan selityksiä, kun ne osoittautuvat vääriksi. Sen sijaan, kun joku ennuste osuu oikeaan sitä pidetään merkkinä asiantuntijan pätevyydestä eikä sattumana, vaikka jälkimäinen syy on todennäköisempi. Eripuraiset asiantuntijat eivät lisää kansan luottamusta ennusteisiin. Esimerkiksi vajaa kaksi vuotta sitten East Anglian yliopiston sähköpostipalvelin joutui hakkeroinnin kohteeksi ja sen seurauksena maailman medioihin levisi uutinen, että Kööpenhaminan Ilmastokokouksessa esitettävässä tutkimuksessa on virhearvioita ilmaston lämpenemisestä. Paljastuksen ja sitä seuranneen kohun ansioista moni muutti mieltään tulevaisuuden ilmaston ennustettavuudesta ja prognoosien luotettavuudesta. Tieteentekijöiden tulisi aina tähdätä objektiivisuuteen ja datan tarkkuuteen ja siinä mielessä oli oikein paljastaa epäkohdat. Mutta valitettavasti julkisuudessa käyty ilmastotieteilijöiden keskinäinen kinastelu johti huomion siirtymistä itse asiasta yksityiskohtiin joilla ei yleisellä tasolla ollut suurtakaan merkitystä. Ei ihmekään, että lipeväkieliset juristit miellyttävät! He kertovat meille mitä me haluamme kuulla eivätkä vaivaa meitä kertomalla mitä meidän pitäisi kuulla.

Minä jatkan taustapeiliin katselua ja toivon oppivani edes jotain esiäitien ja -isien onnistumisista ja virheistä. Tänään vuorossa on mammutin syöksyhampaasta veistetty, uivaa poroa esittävä hahmo. Vuosi? Yksitoistatuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua! Kiehtova esine jo pelkästään kuvan perusteella. Mitäköhän sen historia pitää sisällään?

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 21/06/2011 Kategoria/t: Historia, Politiikka, Postaweek2011, Taiteet, Talous, Ympäristö

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Pääsiäisen ja häähumun viemää

Hot cross buns for Easter.

Ristipullia

Se on sitten kesä Manchesterissä! Aurinko on paistanut seesteiseltä taivaalta ja elohopea on kivunnut kahdenkymmenen lämpöasteen paremmalle puolelle. Mikä parasta hyvä sää on jatkunut viikonloppunakin, joten pääsiäistä on saanut juhlia kesäsäässä! Mutta valitettavasti olo ei ole yhtään pääsiäismäinen. Olen yrittänyt saada tunnelmaa päälle, mutta turhaan. Kauppojen hyllyt ovat olleet pullollaan suklaamunia jo helmikuusta lähtien ja nyt tipujen sekaan on vyörynyt hääkrääsää. Mahtaa kauppiailla olla hankaluuksia saadaa kaikki tavara mahtumaan hyllyille! Itse söin mämmit jo maaliskuussa ja suklaamunatkin sain silloin mukaani matkaevääksi. Pääsiäistraditioissa olen käynyt melkein kaikki kohdat läpi, ennen pääsiäistä. Jääkaapissa on yksi Mignonin suklaamuna odottamassa, mutta lammaspaistin korvaa saksalaiset bratwurstit grillikesteillä! Muutenkin tuntuu vieraalta juhlia pääsiäistä viikkoa ennen vappua! Toisaalta kivahan tälläisellä säällä on viettää pidempää viikonloppua varsinkin, kun seuraava viikko on vain kolmen työpäivän mittainen!

Täällä pääsiäisen huomaa ainoastaan kauppojen hyllyiltä. Jo hyvissä ajoin sinne ilmestyvät pääsiäiskortit, suklaamunat ja ”ristipullat” (ihan vaan yksinkertaisia kardemummattomia pullia missä on päällä voi-sokeri seoksesta tehty risti). Mutta katukuvasta puuttuvat noita-akat ja virpojat. Tänä vuonna pääsiäisen ollessa näinkin myöhään kaikki keväiset kukatkin ovat jo ehtineet lakastumaan. Paikka paikoin saattaa vielä jokunen narsissi pitää päätään pystyssä. Taitaa kuitenkin olla niin, että jos ei satu olemaan uskonnollinen ihminen ja viettämään pyhiä kirkossa, niin suurin osa kansasta viettää vapaansa auringosta nauttien ja häähumua odotellen tai miettien miten sen voisi välttää. Näin pitkän odotuksen jälkeen pääsiäisen on tänä vuonna antikliimaksi. Lässähtänyt pannukakku. Ja viikko ennen kuninkaallisia häitä, täällä media on jo ruoskinut itsensä hurmioon ja siinä hötäkässä pääsiäinen on sivuseikka. Joka päivä uutisissa on ollut maininta kuninkaallisista. Yhtenä päivänä on uutinen siitä, että morsiammen äidillä on välit poikki vaatesuunnittelijansa kanssa. Mistä uusi asu häihin? Enää niin ja niin monta päivää aikaa! Paniikki! Seuraavana päivänä saadaan muutaman minuutin tarina BBC:n illan pääuutisiin käymällä läpi Kate Middletonin sukujuuret ja päivitellään, että silloin kuin Williamin iso-iso-isoisä kruunattiin kuninkaaksi Katen iso-iso-isoisä kaivoi hiiltä kaivoksessa. Ai miten niin Englanti on edelleen luokkayhteiskunta? Olisi todella helppoa alkaa hyperventiloida median mukana. Ja kait sen ymmärtääkin miksi ihmiset hyppäävät häähumukelkkaan mukaan. Uutisissa, kun viime aikana ei ole ollut muuta kun lamaa ja sotaa. Välillä on kiva vain olla hömppä, kaivaa pää hiekkaan ja unohtaa ankea arki. Kyynikkona lataan lehtiä ja odotan milloin hallitus täällä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ilmoittaa lisäleikkauksista ja muista ikävistä asioista. Sinne ne hukkuisivat hääkellojen pauhuun! Ding Dong!

Mutta unohdetaan prinssessat ja prinssit hetkeksi ainakin ja palataan takaisin pääsiäiseen. Minun täytyi oikein pysähtya miettimään, mitä Englantilaisia pääsiäistraditioita tiedän. Yllämainitut pullat ja pääsiäispuput sekä pääsiäismunien etsimiset. Mistä nämä perinteet ovat sitten lähtöisin? Ristipullat, riippuen teoriasta, voidaan jäljittää roomalaisten suurvallan aikaan, mutta historioitsiat näkevät yhtäläisyyskiä myös juutalaisten ‘Passover’ pääsiäisjuhlaan. Nykyisin supermarkettien aikakautena ristipullia on kuitenkin saatavana ympäri vuoden. Toisin kuin suomalaisten mämmi, ristipullat eivät enää ole vain pääsiäisajan herkku. Pääsiäispupu taas on matkannut Saksasta Englantiin. Jänikset kuten munatkin ovat hedelmällisyyden ja uuden elämän symboleita. Mutta jäniksen perässa juokseminen ei ainakaan minusta kuulosta yhtä jännittävältä kuin noidaksi pukeutuminen. Monilla paikkakunnilla järjestetään lapsille pääsiäismunanmetsästys tapahtumia julkisissa puistossa ja kartanoiden puutarhoissa. Luin jostain, että myös perinteisesti häitä on vietetty pääsiäisen aikana. Joten ehkäpä tulevan kuninkaallisen nuorenparin hääpäivän valintaan vaikuttivat pääsiäsperinteet, perinteistähän kuninkaalliset ovat tunnettuja!

Sen verran pitää vielä analysoida tätä häähurmosta, että jossain syvällä englantilaisessa psyykkeessä kaivaa pettymys Dianan ja Charlesin onnettomasti päättynestä avioliitosta. ¨Kansan prinsessa¨ Dianan häitä juhlittiin katukemuilla ja koko kansakunta oli onnellinen nuorikon puolesta ja myöhemmin sitten koko maa suri hänen kuolemaansa. Nyt täällä tunnutaan haeattavan niin sanottua revanssia ja epätoivoisesti halutaan Katen ja Williamin avioliiton olevan se ¨ja he elivät onnellisesti elämänsä loppun asti¨ satuhäätarina, mitä Diana ei saanut. Katen harteilla lepää koko kansan odotukset, puhumattakaan tytön omista tai appivanhempiensa odotuksista. Toivottavasti hartiat kestävät!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 24/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Expat, Kulttuuri, Postaweek2011, Uutiset

 

Avainsanat: , , , , , ,

Kuunteleeko minua kukaan?!

ESC/Phone hacking

Tämän viikon ehdottomasti suurin uutinen Englannissa on ollut News of the World uutisryhmän niin sanottu anteeksipyyntö puhelinviestien salakuuntelujupakassa. Itse kiista on päätynyt oikeuslaitoksen puitavaksi jo aikaa sitten, mutta vasta viime perjantaina NoW kakaisi ulos julkisen anteeksipyynnön. Tosin kriitikkojen mukaan ryhmän anteeksipyyntö ontuu, sillä siinä ei edelleenkään myönnetä täyttä syyllisyyttä tapahtuneesta saati sitten oteta vastuuta.

Mistä on kysymys? Laajasti katsottuna kysymys on siitä missä menee raja tutkivanjournalismin, yleisenedun tavoittelun, kaupallisuuden ja julkisten henkilöiden oikeus yksityisyyteen välillä. Suomessahan jokunen vuosi sitten jupistiin poliisin oikeudesta kuunnella yksityishenkilöiden puheluita. Kinkkinen ongelma. Ultravapaamielisenä voisi sanoa, että moista ei missään tapauksessa tule sallia. Mielessä kummittelee kuva suuresta poliisinkuunteluyksiköstä, missä valtionvirkamiehet päivätyönään istuvat ja kirjaavat kansalaisten puhelinkeskusteluja muistiin. Ja siitähän ei ole enää kuin kukonaskel poliisivaltioon ja totalitarianismiin. Mutta jarrutellaanpa hieman. En kuitenkaan jaksa uskoa, että Suomessa poliisivoimat pystyisivät moiseen. Siis en nyt mitenkään väheksy poliisien älyllisiä lahjoja enkä sitä etteikö Suomenkin poliisivoimista tarpeentullen löytyisi joku suuruudenhullu komisario, mutta jotenkin moinen maailmanvalloitus ja -napa tyyppinen ajattelu ei vain sovi suomalaiseen pirtaan. Ei sitten millään. Me olemme paljon parempia naapurikateudessa ja -kyttäilyssä, huonossa itsetunnossa, kapeakatseisuudessa (ehkä yksi syy miksi suomalaiset eivät ole koskaaan lähteneet valloittamaan alusmaita maailmalta: tulevaisuuden suunnitelmat on keskitetty siihen omaan tonttiin ja sen mustasukkaiseen vaalimiseen) ja herranpelossa. Että yritä noista, vaikkakin omalla tavallaan jaloista, luonteenpiirteistä sitten repiä Bond leffojen pahista kasaan, joka tilaisuuden tullen salakavalasti ottaa koko maan ja sen jälkeen maapallon valtaansa! Jos poliisilla siis on vahvat epäilyt löytää sarjamurhaaja, salakuuntelemalla epäiltyjen puheluita, niin minun puolestani siitä vaan! Vaikka kyllä koko salakuuntelu (jo etuliite ´sala´ saa niskakarvat nousemaan pystyyn) asia jää silti hiertämään liberaalin kengässä, kun ajattelee sananvapautta ja muita ihmisoikeuksia. Mutta maailma ei ole mustavalkoinen ja nykymaailmassa internetin ja älypuhelimien myötä, kuka tahansa tarpeeksi teknillisesti viisas pystyy (näin ei-teknillisenä ihmisenä siis oletan tämän olevan mahdollista) hakkeroitumaan kenen tahansa tietoverkkoon ja onkimaan henkilökohtaisiatietoja sähköposteista pankkitilin numeroon. Pelottavaa ajatellakin, minkälaisia cyberjalanjälkiä itsestäni on jäänyt! Tämän lisäksi moni meistä vapaaehtoisesti jakaa tietoa minästään ja päivittäisistä aktiviteeteistaan internetin sosiaalisissa verkoissa. Hienosti ajateltuna sitä kutsutaan verkottautumiseksi, mutta mahdollisuus tulla pyydystetyksi omalla verkollaan on aika korkea. Ja lasten kohdalla tämä pyydykseen sotkeutumisen vaara on kaikkein suurin.

Mutta takaisin Englannin kamaralle ja NoW:n salakuunteluun. Tässä kiistassa siis syyllisenä osapuolena ei ole valtio vaan yksityinen voittoa tavoitteleva korporaatio. Koko homma siis haiskahtaa rahalle. Toisaalta osasyyllisenä voidaan pitää myös julkkisjuorujen nälkäistä lukijakuntaa. Näin ainakin monen sensaatiolehden toimittaja väittää. Tottahan se on, että Britti lehdet tekevät myyntinsä paljastamalla milloin kenenkin julkisuuden helkilön toilailuista ja avio-ongelmista. Ja jos kysyntää ei olisi, niin moista hömppää tuskin lehtien sivuilla meille tarjottaisiin. Mutta tällä kertaa tukeutumalla perinteisiin journalistisiin keinoihin, NoW:n kuninkaallisista vastaava toimittaja ja yksityisetsivä hakkeroivat kuninkaallisten avustajien puhelinviestejä. Tämä parivaljakko todettiin syyllisiksi vuonna 2007. Mutta vuosien mittaan on hiljalleen alkanut paljastua, että he olivat vain jäävuoren huippu ja salakuuntelu NoW ryhmässä on ollut paljon laajempaa ja mahdollisesti ylimmän johdon tiedossa. Lista tällähetkellä NoW:iä vastaan oikeuttakäyvistä henkilöistä pitää sisällään muun muassa näyttelijät Sienna Millerin ja Steve Cooganin. Mutta muita mahdollisia uhreja ovat Lontoon pormestari Boris Johnson, näyttelijä Gwyneth Paltrow, koomikko Lenny Henry, tv-kokki Nigella Lawson ja niin edelleen. NoW ryhmän anteeksipyyntö kuitenkin rajoittui vain ‘tiettyt kriteerit’ täyttäviin tapauksiin ja moni kokikin koko anteeksipyynnön eräänlaisena vahingonkorvausten minimointi harjoituksena. Poliisitutkimukset ja oikeudenkäynnit siis tulevat jatkumaan hamaan tulevaisuuten ja lakimiehet selviytyvät todellisina voittajina.

Hurraa oikeus ja sananvapaus!

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 10/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Postaweek2011, Suomi, Talous, Uutiset

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Levotonta menoa

Pleiades Star Cluster

Image via Wikipedia

Kuvittelenko minä vai onko maailmasta tullut levottomampi paikka? Ovatko ihmiset kaikkialla syttyneet provosoimaan ja provosoitumaan? Mielessäni ovat viime aikojen uutiset Pohjois-Afrikasta, missä hallituksia kumotaan tai ainakin yritetään kumota tänä keväänä. Toisaalta ruohonjuuritason vallankumoukset ovat kait osa ihmiseloa. Ja kuten Egyptin tapahtumat osoittivat, parhaimmillaan vallankumous on juuri sitä mitä purkin kyljessä lukee: valtaapitävän eliitiin kampeaminen jalustalta tavallisten kansalaisten protestin voimin. Pahimmillaan taas vallankumous nostaa pintaan vanhat ristiriidat ja johtaa aseelliseen konfliktiin. Niin kuin Libyassa– tällä hetkellä, missä tilannetta pahentaa täysin todellisuudentajun menettänyt diktaattori.

Millaistakohan mahtaa olla elämä ailahtelevana diktaattorina? Kuvitellaanpa. Heräät aamulla ja päätäsi kivistää. Huudat paikalle henkilääkärisi jota uhkaat mestauksella, jos hän ei sillä sekunnilla löydä parannusta ikävään oloosi. Lääkäri parka kädet hikoillen ja hermona antaa sinulle sievän annoksen vahvaa kipulääkettä ja käskee potilaansa takaisin petiin. Virhe! Sinä olet se tässä Outolandiassa joka määrää jenkan tahdin eikä mikään puoskari! Vartijat saavat heittää tohtorin vankityrmään. Ja sinä, pää sekaisin lääkkeistä, päätät lähteä tarkistamaan miten maassasi menee. Käyt juttelemassa mummojen kanssa ja kättelemässä kauppiaita (ei siis poikkea paljon demokraatioiden vaalikampanjoista!). Katujen varret ovat täynnä sinua ihailevaa kansaa, jotka muistaaksesi määräsit lainpakosta jättämään kaikki askareensa joka kerta kun päätät astua ulos palatsistasi. Sinulla pyyhkii hyvin. Aurinko paistaa ja maailma hymyilee. Kunnes joku pikkulapsi rääkäisee, että ¨eihän sillä ole kuin pyjaman housut jalassa!¨ ja koko kansa repeää nauruun. Pillerihuurussa ja lääkäriepisodin ärsyttämänä olit tykkänään unohtanut, että maailma palatsisi ulkopuolella on juuri sitä. Ulkopuolella.

Keisarin uudet vaatteet pätee tarinana kyllä demokratiaankin. Monet vallan makuun pääsevät poliitikot monesti sokeutuvat ja unohtavat, että elämä itseasiassa eletään parlamenttipalatsien ulkopuolella ja kielestään lipevät kolleegasi puhuvat sanoilla joilla on monia merkityksiä. Tosuus muovataan itseä miellyttäväksi. Tarvitsee ainoastaan katsoa Italian nykyisen pääministerin elämänmenoa. Demokratiassa vallankumousten sijaan jokainen voi näennäisesti vaikuttaa äänestämällä ja siksi ehkä barrikaadeille noustaan harvemmin kuin diktatorioissa. Mutta viime aikoina myös demokratioissa on kuohunut. Esimerkiksi monet kansalaiset Englannissa kokevat, että heidän valtaan äänestämänsä hallitus ei seuraa vaaleissa julistamaansa politiikkaa. Ja sen sijaan, että äänestäjät odottaisivat seuraaviin vaaleihin asti, he ovat ilmaisseet mielipiteensä hallitusta kohtaan suurmielenosoituksilla. Onneksi todennäköisyys, että nämä protestit syöksevät maan aseelliseen konfliktiin on mikroskooppinen.

Toisaalta minun ei tarvinnut kuin avata radio tänä sunnuntai aamuna, kun kuulin uutisia Pohjois-Irlannista missä väkivaltaisuus on taas nostamassa päätään. Katolilainen poliisi oli surmattu autopomilla Omagh nimisessä kaupungissa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kyseissä kaupungissa räjähtää. Vuonna 1998 yli kaksikymmentä ihmistä sai surmansa the Real IRAn räjäyttäessä autopommin kaupungin keskustassa. Näin ulkopuolisena tuntuu vaikealta ymmärtää kenenkään motivaatioita lähteä räjäyttelemään pommeja ja  tappamaan siviilejä. Varsinkin, kun kyseessä on moderni länsivaltio. Ymmärrän sen, että uskonnolla on pitkä ja verinen osansa Englannin ja Irlannin välisessä historiassa ja että Englanti käytti Irlantia hyväkseen kuten muitakin sen alusmaita. Mutta nykyisin jopa myös Englannissa on uskonnon vapaus ja elämänmeno, ainakaan minun mielestäni, ei eroa paljoa minkään Eurooppalaisen maan välillä. Tarkoitan jälkimmäisellä kommentilla siis sitä, että kansalaisten oikeudet ja edut ovat aikalailla samaa luokkaa asuit sitten Ranskassa tai Ruotsissa. Eroja tietenkin löytyy, mutta verrattuna kehittyviin maihin meillä täällä Euroopassa on asiat aikalailla kunnossa.

Siis miksi sitten täytyy räjäytellä pommeja yhden pienen maa pläntin vuoksi? Jos tuohon osaisin vasta niin tuskin istuisin tässä kirjoittamassa jonnen joutavaa blogiani. Oletan, että osasyy on nuorten miesten toimettomuus ja testosteroni. Haetaan jännitystä arjen tylsyyteen. Mutta pohjimmiltaan Pohjois-Irlannin väkivallan juuret ovat syvällä historiassa ja sen romanttisessa ihannoinnissa tietyissä piireissä. Eikö meidän pitäisi ainakin yrittää oppia historiasta eikä käyttää sitä hyväkseen? Vai olenko minä sittenkin liian idealisti? Välillä on helpompaa katsoa maailmaa musta-valkoisesti eikä yrittää ymmärtää kumpaakin puolta kolikosta. Mutta en jaksa uskoa, että meidän aivomme ovat kehittyneet nykyiselleen, koska esi-isämme ja -äitimme valitsivat helpon vastauksen joka ongelmaan.

Jos minä olisin maailman diktaattori, niin ensimmäisenä despoottitekonani määräisin jokaisen elämään toistensa kengissä kolme kuukautta vuodesta ja sen lisäksi asumaan jossain muualla kuin syntymämaassaan tämän ajan. Uskon, että muutaman vuoden jälkeen ihmisten suvaitsevaisuus ja maailmankatsomus olisivat avartuneet. Osa meistä ehkä löytäisi uuden ja paremman tavan elää ja toiset taas oppisivat arvostamaan elämäänsä uudelleen. Ennen kaikkea toivoisin, että ihmiset muistaisivat katsoa välillä myös ylös tähtiin. Viimeisellä Suomi-visiitillä muistin itse tuijotella tähtiä ja kuinka kirkkaana ne loistivatkaan! Siinä sai taas muistutuksen siitä, että elämä maapallolla on vain ohimenevä villitys mitä maailmankaikkeuteen tulee. Minusta tätä silmänräpäystä ei tulisi käyttää keskinäiseen nahisteluun vaan elämänlaadun parantamiseen maapallolla ja universumin   oppimiseen.

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 03/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Expat, Kulttuuri, Politiikka, Postaweek2011

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Perusteellista suomalaista mietintää

Suomalainen media on toitottanut viimeisen reilun puolen vuoden ajan ‘perussuomalaisista’. Tarkoitan nyt tietenkin sitä puoluetta, Perussuomalaiset. Mutta keitä tämä ryhmä tarkastiottaen oikein edustaa? Minun oli jäätävä hetkeksi miettimään ja maistelemaan sanaa ‘perussuomalainen’. Mitä se tarkoittaa ja kuka on perussuomalainen.

Tietysti usea meistä kokee itsensä keskivertokansalaiseksi. Ja minä ainakin tulkitsen  poliittisessa yhteydessä sanan ‘perus’ juuri keskivertoon, Maija ja Matti Meikäläiseen. Aika laaja kohderyhmä yhdelle puolueelle. Markkinointigurut tietävät kertoa meille, että aina kannatta miettiä tarkkaan kenelle tuote on suunnattu. En usko, että nykypolitiikanteko eroaa paljon markkinoinnista. Konkreettisen tuotteen sijasta kaupan on seuraavan hallituskauden talous-, ympäristö- ja ulkopolitiikkaa. Ja valitettavasti siinä tarjousvauhdissa usein jää vanhakantainen ideologiapohjainen ajattelu kyydistä. Näin on ainakin käynyt Englannissa. Tässä hötäkässä myös usea puolue sortuu kaikenkattaviin julistuksiin.

Mutta takaisin meihin perussuomalaisiin, meihin keskivertokansalaisiin. Me jotka  käymme töissä, että saisimme maksaa verot ja laskut ajallaan. Ja jos rahaa jää yli, se laitetaan sivuun, että voimme myöhemmin hemmotella itseämme tai perhettä elämän pienillä ylellisyyksillä. Välillä meistä tuntuu, että koko maailmankaikkeus on meitä vastaan. Mutta niistäkin päivistä tietää selviävänsä, vaikka sitten sisulla tai kunnon kossuryypyllä. Kaikenkaikkiaan haluamme elää elämämme rauhassa ilman, että valtiovalta turhaan meitä kiusaa. Minä ainakin koen tämän kuvauksen sopivan itseeni. Olen siis olen omasta mielestäni aika perustyyppi. Tästä huolimatta en usko, että moni Perussuomalainen ottaisi minut puolueensa imagoksi. Yksistään jo siitä syystä etten asu Suomessa! Tosin passissani edelleen lukee suomalainen ja se tuskin tulee muuttumaan.

Olen siis perustyyppi ja suomalainen. Siis perussuomalainen. Eikö? Mitä sanoo asiasta Perussuomalainen Puolue? No itseasiassa ei juuri yhtään mitään. Puolueen internetsivuilta löytyy kyllä lista Perussuomalaisesta ‘Arvomaailmasta’. Mutta kaikki listatut asiat vaikuttavat lähinnä juuri näiltä edellämainituilta ‘catchall’ iskulauseilta, eikä minulle ainakaan avautunut mitään selkeää ohjelmaa kuinka nämä yleismaailmalliset arvot saavutetaan. Ja näin perussuomalaisen silmissä näytti, että puolue ei juurikaan välitä pohtia mitä on olla suomalainen. Ja ehkä niin on hyvä sillä, jos keski-ikäinen, keskikaljapöhöttynyt imurikauppias alkaisi paasaamaan minulle mitä suomalaisuus on, valitettavasti arvoisat kanssaeurooppalaiseni, en voisi vastata teoistani!

Minulle suomalaisuus on monitahoinen käsite. Välillä se on hirveä salmiakkihimokohtaus, rakkaus ruisleipään ja piimään. Välillä se on hetki ‘ulkomailla’ milloin saa hävetä silmänsä päästään ja vain toivoa ettei kukaan huomaa sinun jakavan kansalaisuutesi kova äänisen hekoheko-ryhmän kanssa. Toisinaan suomalaisuuteni taas ilmaisee itsensä ärtymyksenä elämän arkipäiväisiä ikuisuuskysymyksiä kohtaan. Esimerkiksi mikä ylimaallinen voima saa Englantilaiset suunnittelemaan vuosi toisensa jälkeen vessoja joiden ovet avautuvat sisäänpäin?? Ja tähän ei riitä vastaukseksi mumina jostain keskiaikaisesta miekkataistelu plää pläästä! Mutta tällä hetkellä suomalaisuus merkitsee minulle yksinkertaisesti kykyä nautinnolla maiskutella suomenkieltä ja sen herkullisia sanoja – perusteellisesti!

Muuten, tämä MacBook millä nyt kirjoitan on aivan loistava! Ennen kuin päätin lisätä tämän suomenkielisen osion The Finnish Line -blogiini olin hieman tympääntynyt koko ajatukseen, koska odotin hankalaa ääkkösten lisäilyä. Pari päivää sitten olin kyllä löytänyt pikanäppäimet, mutta kuten Windows-ohjelmassa, myös Macissä tarvitaan useamman kirjasimen yhdistelmää. Hankalaa, ajattelin, mutta pitää yrittää. Voi kuinka väärässä olinkaan! Vaikka sanankäsittely ohjelmassa ei näytä olevan suomea kielivaihtoehtona, niin vaihtaessani yleisen kieliasetuksen suomeksi myös näppäimistö muuttuu. Ja sieltähän ne ääkköset sitten helposti löytyivät. Onneksi tämä asetus ei juurikaan muuta muitten kirjainten ja merkkien paikkoja, joten pienen ajan jälkeen kirjoittaminen on yllättävän sujuvaa. Yksi arkipäivän ärsytys selvitetty!

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/02/2011 Kategoria/t: Politiikka, Postaweek2011

 

Avainsanat: , , , , ,