RSS

Avainsana-arkisto: hiihto

Jälkiä lumessa ja mielessäkin

Akkujenlatausloma! Vaikka aurinko ei ensimmäisenä lomapäivänä paistanutkaan, niin oli silti aivan loistavaa päästä hangille hiihtämään. Ensimmäisestä hiihtoretkestä muodostuikin luontoretki. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta lähtiessäni Manchesteristä linja-auton ikkunan ohi vilisi katu kadun jälkeen vieriviereen rakennettuja taloja. Tai ehkä enemmin kloonattuja kuin rakennettuja. Niitä katsellessani unohtui se aurinkoinen kevätpäivä ja ajattelin kuinka ahdasta ja yksitoikkoista asuminen Englannissa on, ja kuinka paljon kaipaan tilaa ja avaruutta ympärilleni. Onneksi sentään voin välillä käydä Suomessa muistuttamassa itselleni, että elää voi myös toisin eikä vain kloonitalossa.

Hiihtoretken oli tarkoitus tapahtua hangella, mutta jouduimme tyytymään valmiiksi tehtyihin latuihin peltoaukealla. Tosin tapana ei ole kangistua kaavoihin, joten ladun kiertäessä järvenrantaan, poikkesimme tehdyiltä urilta järvenjäälle. Olin aivan innoissani vaikka jalkapohjissa alkoi jo hieman tuntea ettei hiihtomonon kapeaa lestiä ole vähään aikaan jalassa tullut pidettyä. Tuuli oli vastainen, mutta ei turhan kova ja tarkoitus oli ainoastaan kiertää yksi iso saari joten paluu matkalla meitä työntäisi eteenpäin myötäinen. Emme olleet päässeet edes isomman järvenselän puolelle, kun ensimmäiset luonnonäänet ilmoittivat kevään olevan lähellä. Trööt trööt trööt! Kolme joutsenta lensi ylilennolla! Mistä ne siihen? Eihän täällä ole edes rannat vielä sulia. Mutta kai ne jostain haistavat lähestyvän lämpimän paremmin kuin me ihmiset. Toivottavasti. Sillä kirjoittaessani kova luoteistuuli ujeltaa nurkissa ja lumipyry on kasvattanut nietoksia päivän aikana, vaikka vasta muutama päivä sitten saimme kylpeä lämpimässä auringossa.

Pian hiihtoretki sai taas uuden luonteen. Meistä tuli jäljittäjiä, salapoliiseja ja alkuihmisiä saaliin perässä. Erään saaren tuntumasta löysimme hirvenjälkiä. Neljä hirveä. Minneköhän ne olivat matkalla? Sehän selviää jälkiä seuraamalla. Eipä siis muuta, kun tuumasta toimeen. Suunnitelmat (lue toiveeni) pienestä lenkistä järvellä karisivat. Olin lomahaaveiluissani mielessäni kuvitellut kevyttä retkihiihtoa enkä lainkaan vauhdikasta haamuhirvien taka-ajoa. Jälkiä seuraten päädyimme pienehkön saaren rannalle. Hirvien jäljet poukkoilivat saaren rantaviivaa myötäillen maan ja jään puolella ja hetken näytti jo siltä, että joudumme jatkamaan hiihtomatkaa vielä jonkun aikaa. Kierrettyämme saaresta yli puolet meille kuitenkin selvisi, että hirvilauma on majoittautunut saareen. Tehtävä suoritettu!

Seuraavalla aamuisella hiihtoretkellä jo sää ja keli suosivat meitä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja vaikka navakka lounaistuuli oli piiskannut lunta pitkin maita ja mantuja, niin hanki kantoi meitä aika mukavasti. Tarkoitus oli palata edellisen hiihtolenkin päättäneeseen ‘hirvisaareen’ ja jatkaa taas luontoetsivän toimia. Mieltäni itseasiassa askarrutti olivatko hirvet viihtyneet saaressa viimeiset kolme päivää. Sää oli ollut todella inhottava. Ainakin näin ihmisen näkökulmasta. Kovaa ja koleaa tuulta, aurinkoa aina välillä, mutta sitäkin ärhäkäämpiä tuiskuja auringon pilkahduksien lomassa. Jos minä olisin hirvi, pysyisin kyllä visusti jossakin pusikossa tuuleen suojassa enkä lähtisi seikkailemaan järvenjäälle!

Saari siis kierrettiin eikä jälkiä näkynyt. Päättelimme, että jos hirvet olivat kyseisestä saaresta lähteneet, niin kova tuisku oli varmasti peittänyt kaikki jäljet. Koska sää oli loistava ja jättäessämme saaren taaksemme myös tuuli kääntyi myötäiseksi, ei hirvien olinpaikka enää niin mieltä painanut. Sain nauttia siitä hankikelin vapauden tunteesta! Vain välillä tuulen kasaamat pienet nietokset hidastivat muuten vauhdikasta lentoani. Aurinko siveli kasvoja ja hiljaisuus ympäröi meitä. Ei näkynyt pilkkijöitä eikä muitakaan liikkujia. Todellista luksusta! Pian huomasimme kahden korpin kaartelevan yläpuolellamme. Korpit ja hirvet kuuluvat yhteen, mutta olemme jo hiihtäneet seuraavan saariryhmän kohdalle. Voisiko olla, että seuraamamme lauma on jossain näistä lähisaarista? Mutta emmehän me havainneet jäljen rippeitäkään niiden edellisen olinpaikkasaaren ympäristössä. Hirviä tai ei, korppien taivaallista tanssia oli kiva seurata. Miten vaivattomalta niiden kaartelu ilmavirran voimalla oikein näyttikään! Muutama siivenisku ja taas kohottiin korkeammalle kohti taivaankantta. Kuin pohjolan kondorit ikään!

Loman ensimmäinen hankikelihiihto alkoi lähestyä loppuaan. Korppien lisäksi huomasimme yhtä kannasta ylittäessä oravan tanssineen lumella. Hauska kuvitella miten se oli pistänyt jalalla koreasti. Pari päivää aikaisemmin olimme harrastaneet latuhiihtoa ja ladun kaartaessa erään pellonlaidassa havaitsimme ojankallaalla ilveksen jäljet! Sekin oli kokemus, sillä en muista koskaan aikaisemmin nähneeni niitä ‘livenä’. Eläinten jälkien havaitseminen luonnossa on hauskaa puuhaa. Se on melkein kuin tapaisi kyseisen elikon elävänä. Voi vaan antaa mielikuvituksensa laukata jälkien perässä ja miettiä minne eläin oli menossa ja mitä se mahtoi olla tekemässä. Salapoliisityötä tosiaan!

Viimeinen saarirykelmä oli edessämme. Sen suojissa pääsemme tuulta vältellen jo melkein mantereelle asti. Poskeni kuumottivat jo niin, että ajatus monojen nurkkaan potkaisemisesta ja kuumasta glögilasista kuulosti taivaalta! Enää vähän matkaa. Sivutuuli tuntui ilkeältä kyljissä, kun lämpövaatekerrokset olivat jo hieman hiestä märät. Enää vähän matkaa. Hei, tuolla on jälkiä! Ja paljon! Taitavat olla ihmisen, kun poukkoilevat noin epämääräisesti. Ei, ne ovat hirvien! Lauma on kuin varkain siirtynyt kokonaan toiseen saareen! Loistavaa. Yritimme tiirailla, jos vaikka rantapusikon välistä vilahtaisi valkoinen sukka. Turhaan. Mutta jäljet olivat hieno yllätys näin hiihtoretken päätteeksi.

Lomaa on vielä muutama päivä jäljellä. Miten olisikaan mahtavaa päättää se tekemällä näköhavainto näistä metsienkuninkaista! Sitä tuskin tulee tapahtumaan, sillä hirvet ja muutkin metsäneläimet kyllä kuulevat tulomme kilometrien päähän ja luultavasti väistävät (viisaasti) meidän älämölö joukkoa. Ainakin tämä jälkien metsästys on tuonut lisämielenkiintoa hiihtoretkiin. Jotka nekin näin aurinkoisina ja kirkkaan valkoisina maaliskuun päivinä ovat harvojen luksusta!

 

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 25/03/2011 Kategoria/t: Expat, Kulttuuri, Luonto, Postaweek2011, Suomi

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Pannukakkuja ja naamioleikkejä

Tällä kuluneella viikolla havahduin huomamaan kuinka paljon aikaisemmin aurinko jo nousee aamulla ja illalla saa matkata töistä kotiin kilpaa laskevan auringon kanssa. Kun kevät alkaa saapua, se saapuu kuin idänpikajuna! Vasta kaksi kuukautta sitten tallustimme hartiat lysähtäneinä pimeään arkeen alistuneina, mutta jo nyt päivä on reilut neljä tuntia pitempi Englannissa kuin se oli tammikuussa. Mutta vaikka iloitsenkin lisääntyneestä valosta olen kuitenkin epätoivoinen ja kuljen salaa sormet ristissä, että kevätaurinko ei vielä saisi voittoa talvesta. En niinkään toivo erityistä talven jatkoa Englantiin, vaan Suomeen minne olen suuntaamassa talvilomalle muutaman viikon päästä. Minä tahdon hiihtämään!

En muista milloin viimeksi olen moista liikuntaluksusta harrastanut. Siitä on jo useampi vuosi. Syy ei ole motivaatiosta tai halusta vaan yksinkertaisesti olosuhteista. Käyn joka vuosi jouluna Suomessa, mutta jos silloin on sattunut lunta olemaan se on liian höttöistä ja kevyttä pakkaslunta murtomaahiihtoon. Milloin taas minulla on ollut mahdollisuus päästä töistä pääsiäislomalle, niin silloin taas ovat lumet jo Suomesta hävinneet ja minun on pitänyt tyytyä tamppailemaan jalan muutamia pälviä. Tänä vuonna päätin etten jää odottelemaan pääsiäistä vaan pidän lomani maaliskuussa silloin pitäisi vielä keväthangille keretä! Mutta nyt kun olen seurannut täällä Englannissa kevään edistymistä kahden viime viikon aikana, mielessäni on pikkuhiljaa alkanut näivertää epäuskon ilkeä peikko. Siellä se nytkin korvanjuuressa istuo kököttää ja käkättelee. Tämä peikko on saanut minut melkein täysin vakuuttuneeksi, että huolimatta tämän talven ennätyskorkeista kinoksista niistä ei ole kuin lämpäreet jäljellä maalikuun lopussa.

Hinku hiihtämään on minulla kova. Asiaa ei ole auttanut tällä viikolla pidetyt Hiihdon Maailmanmestaruuskilpailut. Ja vaikka olenkin täysin amatööri murtomaahiihtäjä ja tyylini on enemmänkin nautiskelua kuin hikipäässä pinkomista, niin en voi olla tempautumatta mukaan tunnelmaan. Seurasin isonmäen joukkuekilpailua internetistä ja täytyy myöntää, että katsellessani ihmisten punaisia poskia ja pilvetöntä taivasta minun tuli valtava ikävä talvea ja talviuheiluhuumaa! Melkein lähdin siltä seisomalta kaupungille metsästämään talviurheiluvälineitä kaupoista, mikä olisi kylläkin ollut hukkareissu. Täällä ei valitettavasti juuri talviurheilua perus tv-kanavilla näytetä. Jalkapallohuumaa vain. Tosin tunnetaan täälläkin urheiluhulluus ja ammattilaisurheilijoiden mittelöiden vaikutus tavallisen kansalaisen psyykkeesseen. Joka vuosi Wimbledonin tenniskilpailuiden aikaan kauppoihin  ja supermarketteihin ilmestyvät myyntiin tennismailat ja -pallot. Ja joka vuosi joku meistä penkkiurheilijoista lankeaa hetken innostuksen ja inspiraation valtaamana tekemään heräteostoksen. Mutta muutaman kivuliaan tunnin jälkeen tennikenttä alkaa tuntua viholliselta ja maila haudataan kaapinpohjalle odottamaan seuraavan vuoden urheilukärpäsenpuremaa.

Se hieno puoli suomalaisessa talvessa on, että se tarjoaa ulkoilunystäville vaihtelua tavanomaisiin liikuntamuotoihin. On mahdollisuus mennä hiihtämään, laskettelemaan tai vaika luistelemaan. Englannissa taas vapaa-aikaliikkujat saavat tyytyä samoihin vaihtoehtoihin kesät talvet. Ehkä talven ylistys on helpompaa, kun ei ole joutunut tarpomaan metrihangissa ja palelemaan Siperian viimassa, mutta toisaalta kostea ja kylmä  viima suoraan Pohjoisnavaltakaan ei ole nautinnollinen kokemus. Se menee suoraan luihin ja ytimiin! Mutta oli talvi sitten märkä ja pimeä asfaltti tai pureva pakkanen ja valkeat kinokset, niin kevään saapuminen valoisine aamuineen saa meidät kaikki keveälle mielelle!

Ei siis ole ihmekään, että laskiaisen, Mardi Gras ja karnevaalien juhlinta osuu juuri tähän vuodenaikaan. Suomessa laskiaisperinteet ovat vahvasti linkittyneet luonnonkiertokulkuun ja agraariin elämäntapaan. Ehkä nykyajan mäenlaskijat eivät enää niinkään hoe ‘pitkiä pellavia’ hyvän sadon toivossa, mutta vanhat perinteet ja tavat ovat silti säilyneet. Kun Suomessa lasketaan ensi tiistaina mäkeä, syödään hernekeittoa ja laskiaispullia, niin Englantilaiset juhlistavat ‘Shrove Tuesday:tä’ lettukesteillä. Ideana on siis kuitenkin sama herkuttelu ennen paastoa. Minulle itselleni koko paasto on hieman vierasperinne. Mutta  Englannissa myös Anglikaaniseen kirkkoon kuuluvat ottavat omalla tavalla osaa pääsiäiseen valmistautumiseen. Siinä missä katolilaiset luopuvat lihasta, niin protestantit Englannissa luopuvat esimerkiksi alkoholista, suklaasta tai jotain muusta itselleen tärkeästä asiasti pääsiäiseen saakka. Vaikka en itse allekirjoita uskonnon sanelemaa elämäntyyliä, niin ehkä näin nyky-yhteikunnassa on välillä hyvä yrittää elää yksinkertaisemmin ja luopua jostain jokapäiväisestä pakkokulutuksesta. Voi olla, että sitä huomaa tulevansa toimeen ilmankin. Monet tarpeethan ovat meille täysin mielikuvien luomia haluja.

Mutta takaisin laskiaisriehaan. Englannissa ei varsinaista karvevaalitunnelmaa ole. Ainakin tässä asiassa suomalaiset ovat osanneet ottaa löysinrantein! Voi tosin olla, että jos lumitilanne olisi toinen myös täällä ymmärrettäisiin talviulkoilmajuhlien perään. Tosin esimerkiksi Venetsiassa lumen puute ei ole ollut esteenä loistavan karnevaaliperinteen syntyyn. Sana karnevaali taas viittaa paastoon ja tulee latinan sanoista Carne Vale eli ‘ilman lihaa’. Uskon, että tämäkin perinne on pohjimmiltaan saanut lähtönsä luonnonläheisestä elämänkierrosta. Kevään lähestyessä talven ruokavarastot ovat vähissä ja se mitä varoista on jäljellä on saatava riittämään uuteen satoon saakka. Se, että uskonnot ovat muokanneet näitä vanhoja perinteitä omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi ei tuskin ole mitään uutta ihmiskunnan historiassa. On hyvä kuitenkin muistaa, että laskiainen ja paastoa edeltävät juhlallisuudet ovat pääosin eurooppalainen perinne ja levinneet maailmanvalloittajien ja kristinuskon mukana muualle. Mutta kevään saapumista juhlitaan ympäri maailmaa, vain juhlien kulissit vaihtuvat!

Minä en jaksaisi enää millään odottaa kulissien vaihtoa keväthankiin. Epäuskon peikosta huolimatta olen onnistunut maalaamaan sielunisilmin täydellisen hiihtolomakuvan mielessäni: aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, pikkupakkanen, hohtavan valkea hanki, reppu pakattu termospullollisella kuumaa mustaherukkamehua ja voileivillä. Ei muuta kuin sukset jalkaan ja menoksi! Elämän pienet nautinnot. Niistä tämä ihmisolon ihanuus on tehty!

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 06/03/2011 Kategoria/t: Englanti, Kulttuuri, Postaweek2011

 

Avainsanat: , , , , , ,