RSS

Avainsana-arkisto: kevät

Islanti, täältä tullaan!

Reykjavik-localisation

Image via Wikipedia

Odottavan aika on pitkä! Nämä kolme päivää töissä ovat olleet todellista kituuttamista, varsinkin kun suurin osa kolleegoistani on lomalla. Täällä on ns. ”kolme kahden hinnalla” lomapäivätarjous: Jos olit sukkela ja ehdit ennen työkaveria, niin sait yksitoista päivää vapaata käyttämällä vain kolme lomapäivää! Itse en ollut nopea ja toisekseen eivät nämä kolme hiljaista työpäivää nyt ylitsepääsemättömiä olleet. Varsinkin, kun tietää pääsevänsä Islantiin viikonloppuna! Tuskin pysyn nahoissani!

Täällä Englannissa on siis tuleva viikonloppukin pitkä vapaa. Työläiset saivat kuninkaallisten häiden kunniaksi perjantain vapaaksi ja vappuvapaa on maanantaina. Kahdeksan yleistä vapaapäivää vuodessa (tänä vuonna poikkeuksellisesti yhdeksän) ei kuulosta kovin ruhtinaalliselta, mutta joka ikinen näistä vapaista tarkoittaa pitkää viikonloppua. Täällä juhlapäivät ovat luonteeltaan siirtyviä siinä mielessä, että niihin yhdistyvä vapaa ei ole kyseisenä päivänä vaan seuraavan viikonlopun jälkeisenä maanantaina. Toisaalta hieman tylsä systeemi, kun on tottunut juhlistamaan esimerkiksi vappua juuri toukokuun ensimmäisenä. Mikään ei siis estä juhlintaa kyseisenä päivänä täälläkään, mutta jos vappu osuu esimerkiksi torstaille on perjantaina kyettävä heräämään töihin. Toisaalta taas erinäiset vapaat eivät riko työviikkoa ja pitkä viikonloppu on aina kätevämpi kuin yksittäinen lomapäivä keskellä viikkoa. Lisäetuna Englannin vapaapäivä järjestelyssä on se, että jos varsinainen juhlapäivä osuu viikonlopulle sitä seuraava maanantai on silti vapaata. Tämä johtuu siitä, että kansalliset vapaapäivät on määritelty juuri niiksi kahdeksaksi per vuosi riippumatta siitä mille viikonpäivälle varsinaiset ”pyhät” asettuvat. Kuka täällä sitten päättää yleisistä vapaapäivistä? Hallitus tietenkin.

Itse käytän hyväkseni tätä toista pitkää viikonloppua matkustamalla Islantiin. En ole koskaan aikaisemmin maassa käynyt, mutta mitä olen matkustaneilta kuullut paikka on aivan mahtava. Odotukset ovat siis korkealla! Tosin eivät sään suhteen kuitenkaan. Odotettavissa on sadetta, tuulta ja koleata. Tuskin tulen pettymään, vaikka BBC:n sääkartta näyttääkin hyvin vaihtelevaa säätä. Mukaani lähtee sekä vettä hylkivät housut ja takki että lämpökerrasto. Onneksi en ole vielä pessyt talvivillasia varastoon, sillä pipo ja lapaset on syytä myös pakata matkaan. Mutta tärkein kaikista taitaa kuitenkin olla kamera. Säästä riippumatta olen päättänyt räpsiä niin monta kuvaa kuin muistikortille vain mahtuu. Minun valokuvaustaidoilla tulokset eivät tietenkään tule olemaan yhtä henkeäsalpaavia kuin internetissä esillä olevilla kuvilla, mutta niiden inspiroimana haluan kuitenkin tallentaa Islannin erikoista maastoa niin paljon kuin mahdollista. Ja jos otan oikein monta valokuvaa, niin niistä voi vahingossa muutama onnistuakin.

Koska olen malttamattomana odottanut matkaan pääsyä, olen käyttänyt odotusajan tutkimalla matkaopaskirjan kannesta kanteen ja varaamalla päiväretket. En muista milloin viimeksi olen lähtenyt näin järjestäytyneenä lomalle: omatoimipakettimatka. Uusi konsepti. Tosin kaksi päivää on todella lyhyt aika ja ajattelin, että on parempi varata retket etukäteen eikä paikanpäällä tuhlata aikaa jahkailuun. Kaikki on matkustusta vaille valmista eikä sitäkään tarvitse enää kauan odotella!

Täytyy vielä mainita mielestäni erikoinen huomio opaskirjassa: ”Ei ole suositeltavaa tuoda esille Islannin kokemaa talousromahdusta. Maastaan ylpeät islantilaiset eivät ota kritiikkiä vastaan kiitollisina.”.  Ja minä kun ajattelin käyttää valuuttana banaaneita ja  sukkahousuja! Ehkä sitten ei. Onneksi kruunut on jo vaihdettu, varmuuden vuoksi. 🙂

Miksi odottavan aika on näin pitkä…

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Expat, Matkustus, Postaweek2011, Sää

 

Avainsanat: , , , , , ,

Pääsiäisen ja häähumun viemää

Hot cross buns for Easter.

Ristipullia

Se on sitten kesä Manchesterissä! Aurinko on paistanut seesteiseltä taivaalta ja elohopea on kivunnut kahdenkymmenen lämpöasteen paremmalle puolelle. Mikä parasta hyvä sää on jatkunut viikonloppunakin, joten pääsiäistä on saanut juhlia kesäsäässä! Mutta valitettavasti olo ei ole yhtään pääsiäismäinen. Olen yrittänyt saada tunnelmaa päälle, mutta turhaan. Kauppojen hyllyt ovat olleet pullollaan suklaamunia jo helmikuusta lähtien ja nyt tipujen sekaan on vyörynyt hääkrääsää. Mahtaa kauppiailla olla hankaluuksia saadaa kaikki tavara mahtumaan hyllyille! Itse söin mämmit jo maaliskuussa ja suklaamunatkin sain silloin mukaani matkaevääksi. Pääsiäistraditioissa olen käynyt melkein kaikki kohdat läpi, ennen pääsiäistä. Jääkaapissa on yksi Mignonin suklaamuna odottamassa, mutta lammaspaistin korvaa saksalaiset bratwurstit grillikesteillä! Muutenkin tuntuu vieraalta juhlia pääsiäistä viikkoa ennen vappua! Toisaalta kivahan tälläisellä säällä on viettää pidempää viikonloppua varsinkin, kun seuraava viikko on vain kolmen työpäivän mittainen!

Täällä pääsiäisen huomaa ainoastaan kauppojen hyllyiltä. Jo hyvissä ajoin sinne ilmestyvät pääsiäiskortit, suklaamunat ja ”ristipullat” (ihan vaan yksinkertaisia kardemummattomia pullia missä on päällä voi-sokeri seoksesta tehty risti). Mutta katukuvasta puuttuvat noita-akat ja virpojat. Tänä vuonna pääsiäisen ollessa näinkin myöhään kaikki keväiset kukatkin ovat jo ehtineet lakastumaan. Paikka paikoin saattaa vielä jokunen narsissi pitää päätään pystyssä. Taitaa kuitenkin olla niin, että jos ei satu olemaan uskonnollinen ihminen ja viettämään pyhiä kirkossa, niin suurin osa kansasta viettää vapaansa auringosta nauttien ja häähumua odotellen tai miettien miten sen voisi välttää. Näin pitkän odotuksen jälkeen pääsiäisen on tänä vuonna antikliimaksi. Lässähtänyt pannukakku. Ja viikko ennen kuninkaallisia häitä, täällä media on jo ruoskinut itsensä hurmioon ja siinä hötäkässä pääsiäinen on sivuseikka. Joka päivä uutisissa on ollut maininta kuninkaallisista. Yhtenä päivänä on uutinen siitä, että morsiammen äidillä on välit poikki vaatesuunnittelijansa kanssa. Mistä uusi asu häihin? Enää niin ja niin monta päivää aikaa! Paniikki! Seuraavana päivänä saadaan muutaman minuutin tarina BBC:n illan pääuutisiin käymällä läpi Kate Middletonin sukujuuret ja päivitellään, että silloin kuin Williamin iso-iso-isoisä kruunattiin kuninkaaksi Katen iso-iso-isoisä kaivoi hiiltä kaivoksessa. Ai miten niin Englanti on edelleen luokkayhteiskunta? Olisi todella helppoa alkaa hyperventiloida median mukana. Ja kait sen ymmärtääkin miksi ihmiset hyppäävät häähumukelkkaan mukaan. Uutisissa, kun viime aikana ei ole ollut muuta kun lamaa ja sotaa. Välillä on kiva vain olla hömppä, kaivaa pää hiekkaan ja unohtaa ankea arki. Kyynikkona lataan lehtiä ja odotan milloin hallitus täällä käyttää tilaisuutta hyväkseen ja ilmoittaa lisäleikkauksista ja muista ikävistä asioista. Sinne ne hukkuisivat hääkellojen pauhuun! Ding Dong!

Mutta unohdetaan prinssessat ja prinssit hetkeksi ainakin ja palataan takaisin pääsiäiseen. Minun täytyi oikein pysähtya miettimään, mitä Englantilaisia pääsiäistraditioita tiedän. Yllämainitut pullat ja pääsiäispuput sekä pääsiäismunien etsimiset. Mistä nämä perinteet ovat sitten lähtöisin? Ristipullat, riippuen teoriasta, voidaan jäljittää roomalaisten suurvallan aikaan, mutta historioitsiat näkevät yhtäläisyyskiä myös juutalaisten ‘Passover’ pääsiäisjuhlaan. Nykyisin supermarkettien aikakautena ristipullia on kuitenkin saatavana ympäri vuoden. Toisin kuin suomalaisten mämmi, ristipullat eivät enää ole vain pääsiäisajan herkku. Pääsiäispupu taas on matkannut Saksasta Englantiin. Jänikset kuten munatkin ovat hedelmällisyyden ja uuden elämän symboleita. Mutta jäniksen perässa juokseminen ei ainakaan minusta kuulosta yhtä jännittävältä kuin noidaksi pukeutuminen. Monilla paikkakunnilla järjestetään lapsille pääsiäismunanmetsästys tapahtumia julkisissa puistossa ja kartanoiden puutarhoissa. Luin jostain, että myös perinteisesti häitä on vietetty pääsiäisen aikana. Joten ehkäpä tulevan kuninkaallisen nuorenparin hääpäivän valintaan vaikuttivat pääsiäsperinteet, perinteistähän kuninkaalliset ovat tunnettuja!

Sen verran pitää vielä analysoida tätä häähurmosta, että jossain syvällä englantilaisessa psyykkeessä kaivaa pettymys Dianan ja Charlesin onnettomasti päättynestä avioliitosta. ¨Kansan prinsessa¨ Dianan häitä juhlittiin katukemuilla ja koko kansakunta oli onnellinen nuorikon puolesta ja myöhemmin sitten koko maa suri hänen kuolemaansa. Nyt täällä tunnutaan haeattavan niin sanottua revanssia ja epätoivoisesti halutaan Katen ja Williamin avioliiton olevan se ¨ja he elivät onnellisesti elämänsä loppun asti¨ satuhäätarina, mitä Diana ei saanut. Katen harteilla lepää koko kansan odotukset, puhumattakaan tytön omista tai appivanhempiensa odotuksista. Toivottavasti hartiat kestävät!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 24/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Expat, Kulttuuri, Postaweek2011, Uutiset

 

Avainsanat: , , , , , ,

Jälkiä lumessa ja mielessäkin

Akkujenlatausloma! Vaikka aurinko ei ensimmäisenä lomapäivänä paistanutkaan, niin oli silti aivan loistavaa päästä hangille hiihtämään. Ensimmäisestä hiihtoretkestä muodostuikin luontoretki. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta lähtiessäni Manchesteristä linja-auton ikkunan ohi vilisi katu kadun jälkeen vieriviereen rakennettuja taloja. Tai ehkä enemmin kloonattuja kuin rakennettuja. Niitä katsellessani unohtui se aurinkoinen kevätpäivä ja ajattelin kuinka ahdasta ja yksitoikkoista asuminen Englannissa on, ja kuinka paljon kaipaan tilaa ja avaruutta ympärilleni. Onneksi sentään voin välillä käydä Suomessa muistuttamassa itselleni, että elää voi myös toisin eikä vain kloonitalossa.

Hiihtoretken oli tarkoitus tapahtua hangella, mutta jouduimme tyytymään valmiiksi tehtyihin latuihin peltoaukealla. Tosin tapana ei ole kangistua kaavoihin, joten ladun kiertäessä järvenrantaan, poikkesimme tehdyiltä urilta järvenjäälle. Olin aivan innoissani vaikka jalkapohjissa alkoi jo hieman tuntea ettei hiihtomonon kapeaa lestiä ole vähään aikaan jalassa tullut pidettyä. Tuuli oli vastainen, mutta ei turhan kova ja tarkoitus oli ainoastaan kiertää yksi iso saari joten paluu matkalla meitä työntäisi eteenpäin myötäinen. Emme olleet päässeet edes isomman järvenselän puolelle, kun ensimmäiset luonnonäänet ilmoittivat kevään olevan lähellä. Trööt trööt trööt! Kolme joutsenta lensi ylilennolla! Mistä ne siihen? Eihän täällä ole edes rannat vielä sulia. Mutta kai ne jostain haistavat lähestyvän lämpimän paremmin kuin me ihmiset. Toivottavasti. Sillä kirjoittaessani kova luoteistuuli ujeltaa nurkissa ja lumipyry on kasvattanut nietoksia päivän aikana, vaikka vasta muutama päivä sitten saimme kylpeä lämpimässä auringossa.

Pian hiihtoretki sai taas uuden luonteen. Meistä tuli jäljittäjiä, salapoliiseja ja alkuihmisiä saaliin perässä. Erään saaren tuntumasta löysimme hirvenjälkiä. Neljä hirveä. Minneköhän ne olivat matkalla? Sehän selviää jälkiä seuraamalla. Eipä siis muuta, kun tuumasta toimeen. Suunnitelmat (lue toiveeni) pienestä lenkistä järvellä karisivat. Olin lomahaaveiluissani mielessäni kuvitellut kevyttä retkihiihtoa enkä lainkaan vauhdikasta haamuhirvien taka-ajoa. Jälkiä seuraten päädyimme pienehkön saaren rannalle. Hirvien jäljet poukkoilivat saaren rantaviivaa myötäillen maan ja jään puolella ja hetken näytti jo siltä, että joudumme jatkamaan hiihtomatkaa vielä jonkun aikaa. Kierrettyämme saaresta yli puolet meille kuitenkin selvisi, että hirvilauma on majoittautunut saareen. Tehtävä suoritettu!

Seuraavalla aamuisella hiihtoretkellä jo sää ja keli suosivat meitä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja vaikka navakka lounaistuuli oli piiskannut lunta pitkin maita ja mantuja, niin hanki kantoi meitä aika mukavasti. Tarkoitus oli palata edellisen hiihtolenkin päättäneeseen ‘hirvisaareen’ ja jatkaa taas luontoetsivän toimia. Mieltäni itseasiassa askarrutti olivatko hirvet viihtyneet saaressa viimeiset kolme päivää. Sää oli ollut todella inhottava. Ainakin näin ihmisen näkökulmasta. Kovaa ja koleaa tuulta, aurinkoa aina välillä, mutta sitäkin ärhäkäämpiä tuiskuja auringon pilkahduksien lomassa. Jos minä olisin hirvi, pysyisin kyllä visusti jossakin pusikossa tuuleen suojassa enkä lähtisi seikkailemaan järvenjäälle!

Saari siis kierrettiin eikä jälkiä näkynyt. Päättelimme, että jos hirvet olivat kyseisestä saaresta lähteneet, niin kova tuisku oli varmasti peittänyt kaikki jäljet. Koska sää oli loistava ja jättäessämme saaren taaksemme myös tuuli kääntyi myötäiseksi, ei hirvien olinpaikka enää niin mieltä painanut. Sain nauttia siitä hankikelin vapauden tunteesta! Vain välillä tuulen kasaamat pienet nietokset hidastivat muuten vauhdikasta lentoani. Aurinko siveli kasvoja ja hiljaisuus ympäröi meitä. Ei näkynyt pilkkijöitä eikä muitakaan liikkujia. Todellista luksusta! Pian huomasimme kahden korpin kaartelevan yläpuolellamme. Korpit ja hirvet kuuluvat yhteen, mutta olemme jo hiihtäneet seuraavan saariryhmän kohdalle. Voisiko olla, että seuraamamme lauma on jossain näistä lähisaarista? Mutta emmehän me havainneet jäljen rippeitäkään niiden edellisen olinpaikkasaaren ympäristössä. Hirviä tai ei, korppien taivaallista tanssia oli kiva seurata. Miten vaivattomalta niiden kaartelu ilmavirran voimalla oikein näyttikään! Muutama siivenisku ja taas kohottiin korkeammalle kohti taivaankantta. Kuin pohjolan kondorit ikään!

Loman ensimmäinen hankikelihiihto alkoi lähestyä loppuaan. Korppien lisäksi huomasimme yhtä kannasta ylittäessä oravan tanssineen lumella. Hauska kuvitella miten se oli pistänyt jalalla koreasti. Pari päivää aikaisemmin olimme harrastaneet latuhiihtoa ja ladun kaartaessa erään pellonlaidassa havaitsimme ojankallaalla ilveksen jäljet! Sekin oli kokemus, sillä en muista koskaan aikaisemmin nähneeni niitä ‘livenä’. Eläinten jälkien havaitseminen luonnossa on hauskaa puuhaa. Se on melkein kuin tapaisi kyseisen elikon elävänä. Voi vaan antaa mielikuvituksensa laukata jälkien perässä ja miettiä minne eläin oli menossa ja mitä se mahtoi olla tekemässä. Salapoliisityötä tosiaan!

Viimeinen saarirykelmä oli edessämme. Sen suojissa pääsemme tuulta vältellen jo melkein mantereelle asti. Poskeni kuumottivat jo niin, että ajatus monojen nurkkaan potkaisemisesta ja kuumasta glögilasista kuulosti taivaalta! Enää vähän matkaa. Sivutuuli tuntui ilkeältä kyljissä, kun lämpövaatekerrokset olivat jo hieman hiestä märät. Enää vähän matkaa. Hei, tuolla on jälkiä! Ja paljon! Taitavat olla ihmisen, kun poukkoilevat noin epämääräisesti. Ei, ne ovat hirvien! Lauma on kuin varkain siirtynyt kokonaan toiseen saareen! Loistavaa. Yritimme tiirailla, jos vaikka rantapusikon välistä vilahtaisi valkoinen sukka. Turhaan. Mutta jäljet olivat hieno yllätys näin hiihtoretken päätteeksi.

Lomaa on vielä muutama päivä jäljellä. Miten olisikaan mahtavaa päättää se tekemällä näköhavainto näistä metsienkuninkaista! Sitä tuskin tulee tapahtumaan, sillä hirvet ja muutkin metsäneläimet kyllä kuulevat tulomme kilometrien päähän ja luultavasti väistävät (viisaasti) meidän älämölö joukkoa. Ainakin tämä jälkien metsästys on tuonut lisämielenkiintoa hiihtoretkiin. Jotka nekin näin aurinkoisina ja kirkkaan valkoisina maaliskuun päivinä ovat harvojen luksusta!

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 25/03/2011 Kategoria/t: Expat, Kulttuuri, Luonto, Postaweek2011, Suomi

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Räntäsaderomantiikkaa

Kun lähdin perjantaina Manchesteristä aurinko paistoi lämpimämsti ja kevään kukat kukkivat. Ajatuksissani melkein kävi outo miete, että miksi halusinkaan pitää lomani Suomessa? Varsinkin, kun lauantai aamu Helsingissä auvautui harmaana edessäni ja muutaman hiutaleen jälkeen alkoi loputtomalta tuntunut räntä- ja lumisade. Enhän minä tällaista säätä ollut tilannut! Missä on se aurinko sinisellä pilvettömällä taivaalla? Mutta toisaalta oli loistavaa kävellä keskikaupungilla ja katsella lumisia maisemia ja räntäsateessa tarpovia ihmisiä. Sekin on eksotiikkaa omalla ankealla tavallaan.

Tullessani lentokoneessa sain viereeni vanhemman suomalaisen rouvan, joka oli matkalla tyttärensä luota Leedsistä takaisin Suomeen. Pienen sääkeskutelin jälkeen puheaihe siirtyi  kummankin matkustussyyhyn: hän palasi lomalta Suomeen, kun minä vasta aloittelin hyvin ansaittua paussiani. Paljastui, että rouvan tytär oli opiskellut ja asunut Englannissa toistakymmentä vuotta ja viimeiset viisi vuotta totutellut työelämään. Loistavaa, ajattelin! Mahdollisuus kuulla ulkosuomalaisen tarina ‘sisäsuomalaisen’ silmin.

Tyttären elämä kuullosti menneen aika samoja raiteita oman elämäni kanssa, joten oli mielenkiintoista kysellä miten rouva äitinä ja vanhempana on vuosien varrella tyttärensä maailmanmatkailusta ajatellut. Ilmeisesti viime aikoina tytär on käynyt läpi samoja juupas-eipäs ajatuksia kuin minä itsekin. Siis, että ajatukset Suomeen paluusta ovat välillä pinnalla ja sitten taas se elämän tämän hetkinen arki ottaa voiton ja sitä tyytyy niihin totuttuihin rutiineihin. Mutta eipä se Suomeen pysyvästi muuttaminen mitään yksinkertaista ole. Sitä kuitenkin haluaisi jatkaa leipänsä ansaitsemista työelämässä ja välillä tuntuu, että suomalaiset työnantajat eivät ole tarpeiksi rohkeita palkkaamaan ei-suomalaisen opinto- ja työhistorian omaavia hakijoita, vaikka kansainvälisyydestä ja kielitaidosta on tullut yleisesti viljeltyjä avainsanoja työpaikkailmoituksissa. Ja kuten rouvan tytär oli sanonut niin se Suomi mistä hän lähti, sitä ei enää ole. Totta, mutta sitä on välillä vaikea hyväksyä ja näillä viikon tai kahden lomavierailulla ei tarvitse niistä arkeen liittyvistä pikku ongelmista välittää.  Toisaalta, arki on sitä samaa työssäkäymistä asui sitä missäpäin maailmaa tahansa.

Tulimme rouvan kanssa siihen tulokseen, että onneksi nykyaikana on kuitenkin teknologia kehittynyt niin, että yhteydenpito ystäviin ja läheisiin on helppoa. Ja jos haluaa, niin pystyy minuutti minuutilta päivittämään kotijoukkojaan mietteistään ja tekemisistään. Maailma on pienentynyt kuvitelmissamme ja lentomatkaillessa sitä helposti unohtaa oikeat välimatkat ja kuinka kaukana itseasiassa esimerkiksi Suomi on Isosta Britanniasta. Vuosi sitten Islantilaisen tulivuoren purkaus palautti mieliimme maantieteelliset faktat. Itsekin olin Suomessa ja suunnitellessani mitä maa- ja merireittiä takaisin Manchesteriin palaisin, laskin sen normaali aikoina vievän noin kolme päivää. Onneksi olin Suomessa enkä loma- tai työmatkalla. Niin sanotusta kotipaikkaedusta oli hyötyä ja pystyin odottelemaan tilanteen selviämistä niin kauan kuin oli tarvetta.

Suomi toivotti minut tällä kertaa tervetulleeksi heittämällä tiskirättejä niskaan, mutta jo tänään sunnuntaina aurinko pilkisteli pilvien raosta lähtiessäni Helsingistä. Lumi pöllysi junan ikkunassa sinistä taivasta vasten. Maisema sai mielen iloiseksi. Pian kuitenkin päävärit muuttuivat harmaaksi ja  valkoiseksi. Ehkä näin onkin parempi. Tätähän tämä arki on. Ei Manchesterissäkään joka päivä, saati joka viikko, aurinko jaksa paistaa. Ohi vilistäviä metsiä on kiva katsella ja samalla kuunnella edessä istuvien kahden tuntemattoman kiihkeää keskustelua edellisen illan jääkiekko-ottelusta! Eksotiikkaa, mutta niin tuttua. Arjen romantiikkaa. Kevättalven harmaita päiviä ja välissä auringon pilkahdus. Tätähän tämä on olla Suomessa, olla suomalainen.

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 20/03/2011 Kategoria/t: Expat, Postaweek2011, Suomi

 

Avainsanat: , , , ,

Pannukakkuja ja naamioleikkejä

Tällä kuluneella viikolla havahduin huomamaan kuinka paljon aikaisemmin aurinko jo nousee aamulla ja illalla saa matkata töistä kotiin kilpaa laskevan auringon kanssa. Kun kevät alkaa saapua, se saapuu kuin idänpikajuna! Vasta kaksi kuukautta sitten tallustimme hartiat lysähtäneinä pimeään arkeen alistuneina, mutta jo nyt päivä on reilut neljä tuntia pitempi Englannissa kuin se oli tammikuussa. Mutta vaikka iloitsenkin lisääntyneestä valosta olen kuitenkin epätoivoinen ja kuljen salaa sormet ristissä, että kevätaurinko ei vielä saisi voittoa talvesta. En niinkään toivo erityistä talven jatkoa Englantiin, vaan Suomeen minne olen suuntaamassa talvilomalle muutaman viikon päästä. Minä tahdon hiihtämään!

En muista milloin viimeksi olen moista liikuntaluksusta harrastanut. Siitä on jo useampi vuosi. Syy ei ole motivaatiosta tai halusta vaan yksinkertaisesti olosuhteista. Käyn joka vuosi jouluna Suomessa, mutta jos silloin on sattunut lunta olemaan se on liian höttöistä ja kevyttä pakkaslunta murtomaahiihtoon. Milloin taas minulla on ollut mahdollisuus päästä töistä pääsiäislomalle, niin silloin taas ovat lumet jo Suomesta hävinneet ja minun on pitänyt tyytyä tamppailemaan jalan muutamia pälviä. Tänä vuonna päätin etten jää odottelemaan pääsiäistä vaan pidän lomani maaliskuussa silloin pitäisi vielä keväthangille keretä! Mutta nyt kun olen seurannut täällä Englannissa kevään edistymistä kahden viime viikon aikana, mielessäni on pikkuhiljaa alkanut näivertää epäuskon ilkeä peikko. Siellä se nytkin korvanjuuressa istuo kököttää ja käkättelee. Tämä peikko on saanut minut melkein täysin vakuuttuneeksi, että huolimatta tämän talven ennätyskorkeista kinoksista niistä ei ole kuin lämpäreet jäljellä maalikuun lopussa.

Hinku hiihtämään on minulla kova. Asiaa ei ole auttanut tällä viikolla pidetyt Hiihdon Maailmanmestaruuskilpailut. Ja vaikka olenkin täysin amatööri murtomaahiihtäjä ja tyylini on enemmänkin nautiskelua kuin hikipäässä pinkomista, niin en voi olla tempautumatta mukaan tunnelmaan. Seurasin isonmäen joukkuekilpailua internetistä ja täytyy myöntää, että katsellessani ihmisten punaisia poskia ja pilvetöntä taivasta minun tuli valtava ikävä talvea ja talviuheiluhuumaa! Melkein lähdin siltä seisomalta kaupungille metsästämään talviurheiluvälineitä kaupoista, mikä olisi kylläkin ollut hukkareissu. Täällä ei valitettavasti juuri talviurheilua perus tv-kanavilla näytetä. Jalkapallohuumaa vain. Tosin tunnetaan täälläkin urheiluhulluus ja ammattilaisurheilijoiden mittelöiden vaikutus tavallisen kansalaisen psyykkeesseen. Joka vuosi Wimbledonin tenniskilpailuiden aikaan kauppoihin  ja supermarketteihin ilmestyvät myyntiin tennismailat ja -pallot. Ja joka vuosi joku meistä penkkiurheilijoista lankeaa hetken innostuksen ja inspiraation valtaamana tekemään heräteostoksen. Mutta muutaman kivuliaan tunnin jälkeen tennikenttä alkaa tuntua viholliselta ja maila haudataan kaapinpohjalle odottamaan seuraavan vuoden urheilukärpäsenpuremaa.

Se hieno puoli suomalaisessa talvessa on, että se tarjoaa ulkoilunystäville vaihtelua tavanomaisiin liikuntamuotoihin. On mahdollisuus mennä hiihtämään, laskettelemaan tai vaika luistelemaan. Englannissa taas vapaa-aikaliikkujat saavat tyytyä samoihin vaihtoehtoihin kesät talvet. Ehkä talven ylistys on helpompaa, kun ei ole joutunut tarpomaan metrihangissa ja palelemaan Siperian viimassa, mutta toisaalta kostea ja kylmä  viima suoraan Pohjoisnavaltakaan ei ole nautinnollinen kokemus. Se menee suoraan luihin ja ytimiin! Mutta oli talvi sitten märkä ja pimeä asfaltti tai pureva pakkanen ja valkeat kinokset, niin kevään saapuminen valoisine aamuineen saa meidät kaikki keveälle mielelle!

Ei siis ole ihmekään, että laskiaisen, Mardi Gras ja karnevaalien juhlinta osuu juuri tähän vuodenaikaan. Suomessa laskiaisperinteet ovat vahvasti linkittyneet luonnonkiertokulkuun ja agraariin elämäntapaan. Ehkä nykyajan mäenlaskijat eivät enää niinkään hoe ‘pitkiä pellavia’ hyvän sadon toivossa, mutta vanhat perinteet ja tavat ovat silti säilyneet. Kun Suomessa lasketaan ensi tiistaina mäkeä, syödään hernekeittoa ja laskiaispullia, niin Englantilaiset juhlistavat ‘Shrove Tuesday:tä’ lettukesteillä. Ideana on siis kuitenkin sama herkuttelu ennen paastoa. Minulle itselleni koko paasto on hieman vierasperinne. Mutta  Englannissa myös Anglikaaniseen kirkkoon kuuluvat ottavat omalla tavalla osaa pääsiäiseen valmistautumiseen. Siinä missä katolilaiset luopuvat lihasta, niin protestantit Englannissa luopuvat esimerkiksi alkoholista, suklaasta tai jotain muusta itselleen tärkeästä asiasti pääsiäiseen saakka. Vaikka en itse allekirjoita uskonnon sanelemaa elämäntyyliä, niin ehkä näin nyky-yhteikunnassa on välillä hyvä yrittää elää yksinkertaisemmin ja luopua jostain jokapäiväisestä pakkokulutuksesta. Voi olla, että sitä huomaa tulevansa toimeen ilmankin. Monet tarpeethan ovat meille täysin mielikuvien luomia haluja.

Mutta takaisin laskiaisriehaan. Englannissa ei varsinaista karvevaalitunnelmaa ole. Ainakin tässä asiassa suomalaiset ovat osanneet ottaa löysinrantein! Voi tosin olla, että jos lumitilanne olisi toinen myös täällä ymmärrettäisiin talviulkoilmajuhlien perään. Tosin esimerkiksi Venetsiassa lumen puute ei ole ollut esteenä loistavan karnevaaliperinteen syntyyn. Sana karnevaali taas viittaa paastoon ja tulee latinan sanoista Carne Vale eli ‘ilman lihaa’. Uskon, että tämäkin perinne on pohjimmiltaan saanut lähtönsä luonnonläheisestä elämänkierrosta. Kevään lähestyessä talven ruokavarastot ovat vähissä ja se mitä varoista on jäljellä on saatava riittämään uuteen satoon saakka. Se, että uskonnot ovat muokanneet näitä vanhoja perinteitä omiin tarkoitusperiinsä sopiviksi ei tuskin ole mitään uutta ihmiskunnan historiassa. On hyvä kuitenkin muistaa, että laskiainen ja paastoa edeltävät juhlallisuudet ovat pääosin eurooppalainen perinne ja levinneet maailmanvalloittajien ja kristinuskon mukana muualle. Mutta kevään saapumista juhlitaan ympäri maailmaa, vain juhlien kulissit vaihtuvat!

Minä en jaksaisi enää millään odottaa kulissien vaihtoa keväthankiin. Epäuskon peikosta huolimatta olen onnistunut maalaamaan sielunisilmin täydellisen hiihtolomakuvan mielessäni: aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta, pikkupakkanen, hohtavan valkea hanki, reppu pakattu termospullollisella kuumaa mustaherukkamehua ja voileivillä. Ei muuta kuin sukset jalkaan ja menoksi! Elämän pienet nautinnot. Niistä tämä ihmisolon ihanuus on tehty!

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 06/03/2011 Kategoria/t: Englanti, Kulttuuri, Postaweek2011

 

Avainsanat: , , , , , ,