RSS

Avainsana-arkisto: Pohjois-Irlanti

Levotonta menoa

Pleiades Star Cluster

Image via Wikipedia

Kuvittelenko minä vai onko maailmasta tullut levottomampi paikka? Ovatko ihmiset kaikkialla syttyneet provosoimaan ja provosoitumaan? Mielessäni ovat viime aikojen uutiset Pohjois-Afrikasta, missä hallituksia kumotaan tai ainakin yritetään kumota tänä keväänä. Toisaalta ruohonjuuritason vallankumoukset ovat kait osa ihmiseloa. Ja kuten Egyptin tapahtumat osoittivat, parhaimmillaan vallankumous on juuri sitä mitä purkin kyljessä lukee: valtaapitävän eliitiin kampeaminen jalustalta tavallisten kansalaisten protestin voimin. Pahimmillaan taas vallankumous nostaa pintaan vanhat ristiriidat ja johtaa aseelliseen konfliktiin. Niin kuin Libyassa– tällä hetkellä, missä tilannetta pahentaa täysin todellisuudentajun menettänyt diktaattori.

Millaistakohan mahtaa olla elämä ailahtelevana diktaattorina? Kuvitellaanpa. Heräät aamulla ja päätäsi kivistää. Huudat paikalle henkilääkärisi jota uhkaat mestauksella, jos hän ei sillä sekunnilla löydä parannusta ikävään oloosi. Lääkäri parka kädet hikoillen ja hermona antaa sinulle sievän annoksen vahvaa kipulääkettä ja käskee potilaansa takaisin petiin. Virhe! Sinä olet se tässä Outolandiassa joka määrää jenkan tahdin eikä mikään puoskari! Vartijat saavat heittää tohtorin vankityrmään. Ja sinä, pää sekaisin lääkkeistä, päätät lähteä tarkistamaan miten maassasi menee. Käyt juttelemassa mummojen kanssa ja kättelemässä kauppiaita (ei siis poikkea paljon demokraatioiden vaalikampanjoista!). Katujen varret ovat täynnä sinua ihailevaa kansaa, jotka muistaaksesi määräsit lainpakosta jättämään kaikki askareensa joka kerta kun päätät astua ulos palatsistasi. Sinulla pyyhkii hyvin. Aurinko paistaa ja maailma hymyilee. Kunnes joku pikkulapsi rääkäisee, että ¨eihän sillä ole kuin pyjaman housut jalassa!¨ ja koko kansa repeää nauruun. Pillerihuurussa ja lääkäriepisodin ärsyttämänä olit tykkänään unohtanut, että maailma palatsisi ulkopuolella on juuri sitä. Ulkopuolella.

Keisarin uudet vaatteet pätee tarinana kyllä demokratiaankin. Monet vallan makuun pääsevät poliitikot monesti sokeutuvat ja unohtavat, että elämä itseasiassa eletään parlamenttipalatsien ulkopuolella ja kielestään lipevät kolleegasi puhuvat sanoilla joilla on monia merkityksiä. Tosuus muovataan itseä miellyttäväksi. Tarvitsee ainoastaan katsoa Italian nykyisen pääministerin elämänmenoa. Demokratiassa vallankumousten sijaan jokainen voi näennäisesti vaikuttaa äänestämällä ja siksi ehkä barrikaadeille noustaan harvemmin kuin diktatorioissa. Mutta viime aikoina myös demokratioissa on kuohunut. Esimerkiksi monet kansalaiset Englannissa kokevat, että heidän valtaan äänestämänsä hallitus ei seuraa vaaleissa julistamaansa politiikkaa. Ja sen sijaan, että äänestäjät odottaisivat seuraaviin vaaleihin asti, he ovat ilmaisseet mielipiteensä hallitusta kohtaan suurmielenosoituksilla. Onneksi todennäköisyys, että nämä protestit syöksevät maan aseelliseen konfliktiin on mikroskooppinen.

Toisaalta minun ei tarvinnut kuin avata radio tänä sunnuntai aamuna, kun kuulin uutisia Pohjois-Irlannista missä väkivaltaisuus on taas nostamassa päätään. Katolilainen poliisi oli surmattu autopomilla Omagh nimisessä kaupungissa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun kyseissä kaupungissa räjähtää. Vuonna 1998 yli kaksikymmentä ihmistä sai surmansa the Real IRAn räjäyttäessä autopommin kaupungin keskustassa. Näin ulkopuolisena tuntuu vaikealta ymmärtää kenenkään motivaatioita lähteä räjäyttelemään pommeja ja  tappamaan siviilejä. Varsinkin, kun kyseessä on moderni länsivaltio. Ymmärrän sen, että uskonnolla on pitkä ja verinen osansa Englannin ja Irlannin välisessä historiassa ja että Englanti käytti Irlantia hyväkseen kuten muitakin sen alusmaita. Mutta nykyisin jopa myös Englannissa on uskonnon vapaus ja elämänmeno, ainakaan minun mielestäni, ei eroa paljoa minkään Eurooppalaisen maan välillä. Tarkoitan jälkimmäisellä kommentilla siis sitä, että kansalaisten oikeudet ja edut ovat aikalailla samaa luokkaa asuit sitten Ranskassa tai Ruotsissa. Eroja tietenkin löytyy, mutta verrattuna kehittyviin maihin meillä täällä Euroopassa on asiat aikalailla kunnossa.

Siis miksi sitten täytyy räjäytellä pommeja yhden pienen maa pläntin vuoksi? Jos tuohon osaisin vasta niin tuskin istuisin tässä kirjoittamassa jonnen joutavaa blogiani. Oletan, että osasyy on nuorten miesten toimettomuus ja testosteroni. Haetaan jännitystä arjen tylsyyteen. Mutta pohjimmiltaan Pohjois-Irlannin väkivallan juuret ovat syvällä historiassa ja sen romanttisessa ihannoinnissa tietyissä piireissä. Eikö meidän pitäisi ainakin yrittää oppia historiasta eikä käyttää sitä hyväkseen? Vai olenko minä sittenkin liian idealisti? Välillä on helpompaa katsoa maailmaa musta-valkoisesti eikä yrittää ymmärtää kumpaakin puolta kolikosta. Mutta en jaksa uskoa, että meidän aivomme ovat kehittyneet nykyiselleen, koska esi-isämme ja -äitimme valitsivat helpon vastauksen joka ongelmaan.

Jos minä olisin maailman diktaattori, niin ensimmäisenä despoottitekonani määräisin jokaisen elämään toistensa kengissä kolme kuukautta vuodesta ja sen lisäksi asumaan jossain muualla kuin syntymämaassaan tämän ajan. Uskon, että muutaman vuoden jälkeen ihmisten suvaitsevaisuus ja maailmankatsomus olisivat avartuneet. Osa meistä ehkä löytäisi uuden ja paremman tavan elää ja toiset taas oppisivat arvostamaan elämäänsä uudelleen. Ennen kaikkea toivoisin, että ihmiset muistaisivat katsoa välillä myös ylös tähtiin. Viimeisellä Suomi-visiitillä muistin itse tuijotella tähtiä ja kuinka kirkkaana ne loistivatkaan! Siinä sai taas muistutuksen siitä, että elämä maapallolla on vain ohimenevä villitys mitä maailmankaikkeuteen tulee. Minusta tätä silmänräpäystä ei tulisi käyttää keskinäiseen nahisteluun vaan elämänlaadun parantamiseen maapallolla ja universumin   oppimiseen.

 

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 03/04/2011 Kategoria/t: Englanti, Expat, Kulttuuri, Politiikka, Postaweek2011

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,