RSS

Avainsana-arkisto: Robert Zoellick

Ennustan näkeväni, historiaan

Indus stamp-seal 2500BC-2000BC. This stamp fea...

Image via Wikipedia

Olen ottanut urakaksi sivistää itseäni (siinä sitä piisaa työnsarkaa!) ja lisännyt yöpöytä lukemistooni the British Museumin ‘A History of the World in 100 Object’ kirjan. Tulin seuranneeksi BBC Radio 4:n tuottamaa ohjelmasarjaa, mihin kyseinen kirja perustuu. Jäin heti ensikuulemalta koukkuun. Kun kuulin, että sarjaan pohjautuva kirja julkaistaan niin pakkohan minun oli rynnätä ostamaan oma kopio. Ohjelma käsitteli ihmiskunnan historian eri aikakausia aina yhden eri puolilta maailmaa löydettyjen esineiden kautta. Jokainen osa kesti noin viisitoista minuuttia. Oli mukavaa hetkeksi sulkea pois kaikki hömppä ja keskittyä kuuntelemaan päivän esineen tarinaa ja mitä se mahtaa kertoa tekijästään, omistajastaan ja meistä ihmisistä. Jotkut esineistä olivat kuninkaallisten ja uskonmiesten, mutta suurin osa sarjasta käsitteli tavallisia arkipäivän kapistuksia.

Olen aina pitänyt museoista. Vaikka lasivitriineissä lojuvat tavarat voivat joidenkin mielestä vaikuttaa tylsiltä, niin minua ovat aina kiehtoneet pienet ja mitättömät esineet. Nykypäivän vastaavia tavaroita olisivat kai klemmarit, vetoketjut ja kännykät. Pieniä, mutta tärkeitä esineitä. On kiva kuvitella kuka näitä historian paperiliittimiä on käyttänyt. Onko tavaran omistaja kenties hukannut kyseisen esineen, joka ehkä siitä syystä on päätynyt meidän onneksemme arkeologin sihtiin. Toisaalta eihän esineiden tarvitse joutua hukkaan, että ne päätyvät museoihin. Entisajan kaatopaikat ovat nykyarkeologien aarreaittoja! Tämän päivän poisheitettävä roju voi olla huomisen keräilijöiden metsästämä arvoesine.

Ihmisiä on aina kiinnostanut oma menneisyys. Toiset tutkivat omia sukujuuriaan, kun toisia taas kiinnostaa ihmiskunnan historia ja kehitys ylipäänsä. On siis ihme, että vielä tähän päivään mennessä emme ole juurikan oppineet historiastamme vaan porskutamme eteenpäin entiseen tyyliin. Joku viisas on joskus tokaissut, että ihmiskunnan muisti on yhden sukupolven mittainen. Tämä sääntö pätee niin politiikassa kuin taloudessakin. Vaikka en aina näe silmästä silmään Henry A. Kissingerin kanssa, niin yhdessä asiassa olen täysin samaa mieltä kuin hän: politiikan tekijät hyötyisivät historian tutkimisesta ennen kuin alkavat väsäämään linjavetojaan, erityisesti ulkopolitiikan linjauksia. Enkä nyt viittaa ainoastaan lähihistoriaan vaan ajassa saa mennä taaksepäin useamman vuosisadan verran. Seuraavana sivistyslukemisto listallani on Kissingerin viimeisin julkaisun, ’On China’. Arvostelujen perusteella luvassa on ajatuksia herättävää lukemista.

Valitettavasti meillä ei ole historioitsijoita valtionpäämiehinä vaan lainoppineita. Alkaa pikkuhiljaa vaikuttaa siltä, että lakimiehet ja -naiset ovat salakavalasti ottaneet ohjat käsiinsä niin kansallisissa hallituksissa kuin kansainvälisissä tärkeissä organisaatioissa. Minua erityisesti kiinnostaa vallalla oleva trendi nimittää johtaviin talouden asemiin juristeja taloustieteilijöiden sijaan. Esimerkiksi kolme maailman ehkä tärkeintä talousalan pestiä ovat lainoppineiden käsissä: Maailmanpankin nykyinen presidentti (Robert Zoellick), Barack Obaman talousasioiden neuvonantaja (Gene Sperling) ja näyttää lähes varmalta, että ranskalainen Mme. Lagarde tulee nimitetyksi maineensa ryvettäneen Strauss-Kahnin seuraajaksi IMF:n johtoon. Sen lisäksi, että Mme. Lagarden nimi muistuttaa minua Langrangen kertoimesta, niin muuta tekemistä hänellä ei taida olla taloustieteen kanssa.

Ei ehkä ole ihmekään, että retoriikkaa ammatikseen harjoittavat juristit ovat enemmän kansan mieleen kuin keskenään teoreemoista kinastelevat taloustieteilijät, jotka liian usein yrittävät päteä selittämällä kaiken mahdollisimman monimutkaisten kaavojen kautta. Lakimiehet taas ovat tottuneet yksinkertaistamaan ja tiivistämään argumentointiaan. Usein he pohjaavat tietonsa asiantuntijoiden lausuntoihin, ymmärtämättä  niitä paljoa tavallista kadunmiestä/-naista paremmin. Argumentointi taidosta on valtavasti hyötyä esimerkiksi poliittisessa kampanjoinnissa. Hyödyn havaitsee, kun katsoo tilastoja esimerkiksi Yhdysvaltojen presidenttien koulutustaustasta. Obama mukaanlukien, maan johdossa on kaiken kaikkiaan ollut 26 lainoppinutta. Suomessa on oltu kerrankin rohkeita ja vastoin kansainvälistä trendiä uudeksi valtionvarainministeriksi on valittu opettaja. Toisaalta samanlaisia argumentointi ja yksinkertaistamisen taitoja taidetaan vaatia myös tältä ammattikunnalta.

Historiaan tuijottelu, vaikkakin tärkeää, ei kiehdo meitä läheskään yhtä paljon kuin tulevaisuuden visualisointi. Ironista sinänsä, sillä alasta ja asiasta riippumatta kaikki ennusteet perustuvat historialliseen dataan. Ei siis ole ihme, että ennusteiden tekoa usein verrataan autolla ajamiseen katsomalla ainoastaan peruutuspeiliin. Ennusteiden paikkaansa pitävyys prosentti on minimaalinen. Siitä huolimatta vaadimme lausuntoja sääennusteista talouden tilaan tulevaisuudessa. Ainoastaan lyhyellä tähtäimellä tehdyt vääräksi osoittautuneet ennusteet aiheuttavat keskustelua, joskus jopa syytöksiä. Kukaan ei pidä kirjaa asiantuntijoiden lausunnoista ja mene tivaamaan selityksiä, kun ne osoittautuvat vääriksi. Sen sijaan, kun joku ennuste osuu oikeaan sitä pidetään merkkinä asiantuntijan pätevyydestä eikä sattumana, vaikka jälkimäinen syy on todennäköisempi. Eripuraiset asiantuntijat eivät lisää kansan luottamusta ennusteisiin. Esimerkiksi vajaa kaksi vuotta sitten East Anglian yliopiston sähköpostipalvelin joutui hakkeroinnin kohteeksi ja sen seurauksena maailman medioihin levisi uutinen, että Kööpenhaminan Ilmastokokouksessa esitettävässä tutkimuksessa on virhearvioita ilmaston lämpenemisestä. Paljastuksen ja sitä seuranneen kohun ansioista moni muutti mieltään tulevaisuuden ilmaston ennustettavuudesta ja prognoosien luotettavuudesta. Tieteentekijöiden tulisi aina tähdätä objektiivisuuteen ja datan tarkkuuteen ja siinä mielessä oli oikein paljastaa epäkohdat. Mutta valitettavasti julkisuudessa käyty ilmastotieteilijöiden keskinäinen kinastelu johti huomion siirtymistä itse asiasta yksityiskohtiin joilla ei yleisellä tasolla ollut suurtakaan merkitystä. Ei ihmekään, että lipeväkieliset juristit miellyttävät! He kertovat meille mitä me haluamme kuulla eivätkä vaivaa meitä kertomalla mitä meidän pitäisi kuulla.

Minä jatkan taustapeiliin katselua ja toivon oppivani edes jotain esiäitien ja -isien onnistumisista ja virheistä. Tänään vuorossa on mammutin syöksyhampaasta veistetty, uivaa poroa esittävä hahmo. Vuosi? Yksitoistatuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua! Kiehtova esine jo pelkästään kuvan perusteella. Mitäköhän sen historia pitää sisällään?

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 21/06/2011 Kategoria/t: Historia, Politiikka, Postaweek2011, Taiteet, Talous, Ympäristö

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,