RSS

Avainsana-arkisto: suomalaisuus

Jälkiä lumessa ja mielessäkin

Akkujenlatausloma! Vaikka aurinko ei ensimmäisenä lomapäivänä paistanutkaan, niin oli silti aivan loistavaa päästä hangille hiihtämään. Ensimmäisestä hiihtoretkestä muodostuikin luontoretki. Kuulostaa ehkä tylsältä, mutta lähtiessäni Manchesteristä linja-auton ikkunan ohi vilisi katu kadun jälkeen vieriviereen rakennettuja taloja. Tai ehkä enemmin kloonattuja kuin rakennettuja. Niitä katsellessani unohtui se aurinkoinen kevätpäivä ja ajattelin kuinka ahdasta ja yksitoikkoista asuminen Englannissa on, ja kuinka paljon kaipaan tilaa ja avaruutta ympärilleni. Onneksi sentään voin välillä käydä Suomessa muistuttamassa itselleni, että elää voi myös toisin eikä vain kloonitalossa.

Hiihtoretken oli tarkoitus tapahtua hangella, mutta jouduimme tyytymään valmiiksi tehtyihin latuihin peltoaukealla. Tosin tapana ei ole kangistua kaavoihin, joten ladun kiertäessä järvenrantaan, poikkesimme tehdyiltä urilta järvenjäälle. Olin aivan innoissani vaikka jalkapohjissa alkoi jo hieman tuntea ettei hiihtomonon kapeaa lestiä ole vähään aikaan jalassa tullut pidettyä. Tuuli oli vastainen, mutta ei turhan kova ja tarkoitus oli ainoastaan kiertää yksi iso saari joten paluu matkalla meitä työntäisi eteenpäin myötäinen. Emme olleet päässeet edes isomman järvenselän puolelle, kun ensimmäiset luonnonäänet ilmoittivat kevään olevan lähellä. Trööt trööt trööt! Kolme joutsenta lensi ylilennolla! Mistä ne siihen? Eihän täällä ole edes rannat vielä sulia. Mutta kai ne jostain haistavat lähestyvän lämpimän paremmin kuin me ihmiset. Toivottavasti. Sillä kirjoittaessani kova luoteistuuli ujeltaa nurkissa ja lumipyry on kasvattanut nietoksia päivän aikana, vaikka vasta muutama päivä sitten saimme kylpeä lämpimässä auringossa.

Pian hiihtoretki sai taas uuden luonteen. Meistä tuli jäljittäjiä, salapoliiseja ja alkuihmisiä saaliin perässä. Erään saaren tuntumasta löysimme hirvenjälkiä. Neljä hirveä. Minneköhän ne olivat matkalla? Sehän selviää jälkiä seuraamalla. Eipä siis muuta, kun tuumasta toimeen. Suunnitelmat (lue toiveeni) pienestä lenkistä järvellä karisivat. Olin lomahaaveiluissani mielessäni kuvitellut kevyttä retkihiihtoa enkä lainkaan vauhdikasta haamuhirvien taka-ajoa. Jälkiä seuraten päädyimme pienehkön saaren rannalle. Hirvien jäljet poukkoilivat saaren rantaviivaa myötäillen maan ja jään puolella ja hetken näytti jo siltä, että joudumme jatkamaan hiihtomatkaa vielä jonkun aikaa. Kierrettyämme saaresta yli puolet meille kuitenkin selvisi, että hirvilauma on majoittautunut saareen. Tehtävä suoritettu!

Seuraavalla aamuisella hiihtoretkellä jo sää ja keli suosivat meitä. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja vaikka navakka lounaistuuli oli piiskannut lunta pitkin maita ja mantuja, niin hanki kantoi meitä aika mukavasti. Tarkoitus oli palata edellisen hiihtolenkin päättäneeseen ‘hirvisaareen’ ja jatkaa taas luontoetsivän toimia. Mieltäni itseasiassa askarrutti olivatko hirvet viihtyneet saaressa viimeiset kolme päivää. Sää oli ollut todella inhottava. Ainakin näin ihmisen näkökulmasta. Kovaa ja koleaa tuulta, aurinkoa aina välillä, mutta sitäkin ärhäkäämpiä tuiskuja auringon pilkahduksien lomassa. Jos minä olisin hirvi, pysyisin kyllä visusti jossakin pusikossa tuuleen suojassa enkä lähtisi seikkailemaan järvenjäälle!

Saari siis kierrettiin eikä jälkiä näkynyt. Päättelimme, että jos hirvet olivat kyseisestä saaresta lähteneet, niin kova tuisku oli varmasti peittänyt kaikki jäljet. Koska sää oli loistava ja jättäessämme saaren taaksemme myös tuuli kääntyi myötäiseksi, ei hirvien olinpaikka enää niin mieltä painanut. Sain nauttia siitä hankikelin vapauden tunteesta! Vain välillä tuulen kasaamat pienet nietokset hidastivat muuten vauhdikasta lentoani. Aurinko siveli kasvoja ja hiljaisuus ympäröi meitä. Ei näkynyt pilkkijöitä eikä muitakaan liikkujia. Todellista luksusta! Pian huomasimme kahden korpin kaartelevan yläpuolellamme. Korpit ja hirvet kuuluvat yhteen, mutta olemme jo hiihtäneet seuraavan saariryhmän kohdalle. Voisiko olla, että seuraamamme lauma on jossain näistä lähisaarista? Mutta emmehän me havainneet jäljen rippeitäkään niiden edellisen olinpaikkasaaren ympäristössä. Hirviä tai ei, korppien taivaallista tanssia oli kiva seurata. Miten vaivattomalta niiden kaartelu ilmavirran voimalla oikein näyttikään! Muutama siivenisku ja taas kohottiin korkeammalle kohti taivaankantta. Kuin pohjolan kondorit ikään!

Loman ensimmäinen hankikelihiihto alkoi lähestyä loppuaan. Korppien lisäksi huomasimme yhtä kannasta ylittäessä oravan tanssineen lumella. Hauska kuvitella miten se oli pistänyt jalalla koreasti. Pari päivää aikaisemmin olimme harrastaneet latuhiihtoa ja ladun kaartaessa erään pellonlaidassa havaitsimme ojankallaalla ilveksen jäljet! Sekin oli kokemus, sillä en muista koskaan aikaisemmin nähneeni niitä ‘livenä’. Eläinten jälkien havaitseminen luonnossa on hauskaa puuhaa. Se on melkein kuin tapaisi kyseisen elikon elävänä. Voi vaan antaa mielikuvituksensa laukata jälkien perässä ja miettiä minne eläin oli menossa ja mitä se mahtoi olla tekemässä. Salapoliisityötä tosiaan!

Viimeinen saarirykelmä oli edessämme. Sen suojissa pääsemme tuulta vältellen jo melkein mantereelle asti. Poskeni kuumottivat jo niin, että ajatus monojen nurkkaan potkaisemisesta ja kuumasta glögilasista kuulosti taivaalta! Enää vähän matkaa. Sivutuuli tuntui ilkeältä kyljissä, kun lämpövaatekerrokset olivat jo hieman hiestä märät. Enää vähän matkaa. Hei, tuolla on jälkiä! Ja paljon! Taitavat olla ihmisen, kun poukkoilevat noin epämääräisesti. Ei, ne ovat hirvien! Lauma on kuin varkain siirtynyt kokonaan toiseen saareen! Loistavaa. Yritimme tiirailla, jos vaikka rantapusikon välistä vilahtaisi valkoinen sukka. Turhaan. Mutta jäljet olivat hieno yllätys näin hiihtoretken päätteeksi.

Lomaa on vielä muutama päivä jäljellä. Miten olisikaan mahtavaa päättää se tekemällä näköhavainto näistä metsienkuninkaista! Sitä tuskin tulee tapahtumaan, sillä hirvet ja muutkin metsäneläimet kyllä kuulevat tulomme kilometrien päähän ja luultavasti väistävät (viisaasti) meidän älämölö joukkoa. Ainakin tämä jälkien metsästys on tuonut lisämielenkiintoa hiihtoretkiin. Jotka nekin näin aurinkoisina ja kirkkaan valkoisina maaliskuun päivinä ovat harvojen luksusta!

 

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 25/03/2011 Kategoria/t: Expat, Kulttuuri, Luonto, Postaweek2011, Suomi

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Räntäsaderomantiikkaa

Kun lähdin perjantaina Manchesteristä aurinko paistoi lämpimämsti ja kevään kukat kukkivat. Ajatuksissani melkein kävi outo miete, että miksi halusinkaan pitää lomani Suomessa? Varsinkin, kun lauantai aamu Helsingissä auvautui harmaana edessäni ja muutaman hiutaleen jälkeen alkoi loputtomalta tuntunut räntä- ja lumisade. Enhän minä tällaista säätä ollut tilannut! Missä on se aurinko sinisellä pilvettömällä taivaalla? Mutta toisaalta oli loistavaa kävellä keskikaupungilla ja katsella lumisia maisemia ja räntäsateessa tarpovia ihmisiä. Sekin on eksotiikkaa omalla ankealla tavallaan.

Tullessani lentokoneessa sain viereeni vanhemman suomalaisen rouvan, joka oli matkalla tyttärensä luota Leedsistä takaisin Suomeen. Pienen sääkeskutelin jälkeen puheaihe siirtyi  kummankin matkustussyyhyn: hän palasi lomalta Suomeen, kun minä vasta aloittelin hyvin ansaittua paussiani. Paljastui, että rouvan tytär oli opiskellut ja asunut Englannissa toistakymmentä vuotta ja viimeiset viisi vuotta totutellut työelämään. Loistavaa, ajattelin! Mahdollisuus kuulla ulkosuomalaisen tarina ‘sisäsuomalaisen’ silmin.

Tyttären elämä kuullosti menneen aika samoja raiteita oman elämäni kanssa, joten oli mielenkiintoista kysellä miten rouva äitinä ja vanhempana on vuosien varrella tyttärensä maailmanmatkailusta ajatellut. Ilmeisesti viime aikoina tytär on käynyt läpi samoja juupas-eipäs ajatuksia kuin minä itsekin. Siis, että ajatukset Suomeen paluusta ovat välillä pinnalla ja sitten taas se elämän tämän hetkinen arki ottaa voiton ja sitä tyytyy niihin totuttuihin rutiineihin. Mutta eipä se Suomeen pysyvästi muuttaminen mitään yksinkertaista ole. Sitä kuitenkin haluaisi jatkaa leipänsä ansaitsemista työelämässä ja välillä tuntuu, että suomalaiset työnantajat eivät ole tarpeiksi rohkeita palkkaamaan ei-suomalaisen opinto- ja työhistorian omaavia hakijoita, vaikka kansainvälisyydestä ja kielitaidosta on tullut yleisesti viljeltyjä avainsanoja työpaikkailmoituksissa. Ja kuten rouvan tytär oli sanonut niin se Suomi mistä hän lähti, sitä ei enää ole. Totta, mutta sitä on välillä vaikea hyväksyä ja näillä viikon tai kahden lomavierailulla ei tarvitse niistä arkeen liittyvistä pikku ongelmista välittää.  Toisaalta, arki on sitä samaa työssäkäymistä asui sitä missäpäin maailmaa tahansa.

Tulimme rouvan kanssa siihen tulokseen, että onneksi nykyaikana on kuitenkin teknologia kehittynyt niin, että yhteydenpito ystäviin ja läheisiin on helppoa. Ja jos haluaa, niin pystyy minuutti minuutilta päivittämään kotijoukkojaan mietteistään ja tekemisistään. Maailma on pienentynyt kuvitelmissamme ja lentomatkaillessa sitä helposti unohtaa oikeat välimatkat ja kuinka kaukana itseasiassa esimerkiksi Suomi on Isosta Britanniasta. Vuosi sitten Islantilaisen tulivuoren purkaus palautti mieliimme maantieteelliset faktat. Itsekin olin Suomessa ja suunnitellessani mitä maa- ja merireittiä takaisin Manchesteriin palaisin, laskin sen normaali aikoina vievän noin kolme päivää. Onneksi olin Suomessa enkä loma- tai työmatkalla. Niin sanotusta kotipaikkaedusta oli hyötyä ja pystyin odottelemaan tilanteen selviämistä niin kauan kuin oli tarvetta.

Suomi toivotti minut tällä kertaa tervetulleeksi heittämällä tiskirättejä niskaan, mutta jo tänään sunnuntaina aurinko pilkisteli pilvien raosta lähtiessäni Helsingistä. Lumi pöllysi junan ikkunassa sinistä taivasta vasten. Maisema sai mielen iloiseksi. Pian kuitenkin päävärit muuttuivat harmaaksi ja  valkoiseksi. Ehkä näin onkin parempi. Tätähän tämä arki on. Ei Manchesterissäkään joka päivä, saati joka viikko, aurinko jaksa paistaa. Ohi vilistäviä metsiä on kiva katsella ja samalla kuunnella edessä istuvien kahden tuntemattoman kiihkeää keskustelua edellisen illan jääkiekko-ottelusta! Eksotiikkaa, mutta niin tuttua. Arjen romantiikkaa. Kevättalven harmaita päiviä ja välissä auringon pilkahdus. Tätähän tämä on olla Suomessa, olla suomalainen.

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 20/03/2011 Kategoria/t: Expat, Postaweek2011, Suomi

 

Avainsanat: , , , ,

Perusteellista suomalaista mietintää

Suomalainen media on toitottanut viimeisen reilun puolen vuoden ajan ‘perussuomalaisista’. Tarkoitan nyt tietenkin sitä puoluetta, Perussuomalaiset. Mutta keitä tämä ryhmä tarkastiottaen oikein edustaa? Minun oli jäätävä hetkeksi miettimään ja maistelemaan sanaa ‘perussuomalainen’. Mitä se tarkoittaa ja kuka on perussuomalainen.

Tietysti usea meistä kokee itsensä keskivertokansalaiseksi. Ja minä ainakin tulkitsen  poliittisessa yhteydessä sanan ‘perus’ juuri keskivertoon, Maija ja Matti Meikäläiseen. Aika laaja kohderyhmä yhdelle puolueelle. Markkinointigurut tietävät kertoa meille, että aina kannatta miettiä tarkkaan kenelle tuote on suunnattu. En usko, että nykypolitiikanteko eroaa paljon markkinoinnista. Konkreettisen tuotteen sijasta kaupan on seuraavan hallituskauden talous-, ympäristö- ja ulkopolitiikkaa. Ja valitettavasti siinä tarjousvauhdissa usein jää vanhakantainen ideologiapohjainen ajattelu kyydistä. Näin on ainakin käynyt Englannissa. Tässä hötäkässä myös usea puolue sortuu kaikenkattaviin julistuksiin.

Mutta takaisin meihin perussuomalaisiin, meihin keskivertokansalaisiin. Me jotka  käymme töissä, että saisimme maksaa verot ja laskut ajallaan. Ja jos rahaa jää yli, se laitetaan sivuun, että voimme myöhemmin hemmotella itseämme tai perhettä elämän pienillä ylellisyyksillä. Välillä meistä tuntuu, että koko maailmankaikkeus on meitä vastaan. Mutta niistäkin päivistä tietää selviävänsä, vaikka sitten sisulla tai kunnon kossuryypyllä. Kaikenkaikkiaan haluamme elää elämämme rauhassa ilman, että valtiovalta turhaan meitä kiusaa. Minä ainakin koen tämän kuvauksen sopivan itseeni. Olen siis olen omasta mielestäni aika perustyyppi. Tästä huolimatta en usko, että moni Perussuomalainen ottaisi minut puolueensa imagoksi. Yksistään jo siitä syystä etten asu Suomessa! Tosin passissani edelleen lukee suomalainen ja se tuskin tulee muuttumaan.

Olen siis perustyyppi ja suomalainen. Siis perussuomalainen. Eikö? Mitä sanoo asiasta Perussuomalainen Puolue? No itseasiassa ei juuri yhtään mitään. Puolueen internetsivuilta löytyy kyllä lista Perussuomalaisesta ‘Arvomaailmasta’. Mutta kaikki listatut asiat vaikuttavat lähinnä juuri näiltä edellämainituilta ‘catchall’ iskulauseilta, eikä minulle ainakaan avautunut mitään selkeää ohjelmaa kuinka nämä yleismaailmalliset arvot saavutetaan. Ja näin perussuomalaisen silmissä näytti, että puolue ei juurikaan välitä pohtia mitä on olla suomalainen. Ja ehkä niin on hyvä sillä, jos keski-ikäinen, keskikaljapöhöttynyt imurikauppias alkaisi paasaamaan minulle mitä suomalaisuus on, valitettavasti arvoisat kanssaeurooppalaiseni, en voisi vastata teoistani!

Minulle suomalaisuus on monitahoinen käsite. Välillä se on hirveä salmiakkihimokohtaus, rakkaus ruisleipään ja piimään. Välillä se on hetki ‘ulkomailla’ milloin saa hävetä silmänsä päästään ja vain toivoa ettei kukaan huomaa sinun jakavan kansalaisuutesi kova äänisen hekoheko-ryhmän kanssa. Toisinaan suomalaisuuteni taas ilmaisee itsensä ärtymyksenä elämän arkipäiväisiä ikuisuuskysymyksiä kohtaan. Esimerkiksi mikä ylimaallinen voima saa Englantilaiset suunnittelemaan vuosi toisensa jälkeen vessoja joiden ovet avautuvat sisäänpäin?? Ja tähän ei riitä vastaukseksi mumina jostain keskiaikaisesta miekkataistelu plää pläästä! Mutta tällä hetkellä suomalaisuus merkitsee minulle yksinkertaisesti kykyä nautinnolla maiskutella suomenkieltä ja sen herkullisia sanoja – perusteellisesti!

Muuten, tämä MacBook millä nyt kirjoitan on aivan loistava! Ennen kuin päätin lisätä tämän suomenkielisen osion The Finnish Line -blogiini olin hieman tympääntynyt koko ajatukseen, koska odotin hankalaa ääkkösten lisäilyä. Pari päivää sitten olin kyllä löytänyt pikanäppäimet, mutta kuten Windows-ohjelmassa, myös Macissä tarvitaan useamman kirjasimen yhdistelmää. Hankalaa, ajattelin, mutta pitää yrittää. Voi kuinka väärässä olinkaan! Vaikka sanankäsittely ohjelmassa ei näytä olevan suomea kielivaihtoehtona, niin vaihtaessani yleisen kieliasetuksen suomeksi myös näppäimistö muuttuu. Ja sieltähän ne ääkköset sitten helposti löytyivät. Onneksi tämä asetus ei juurikaan muuta muitten kirjainten ja merkkien paikkoja, joten pienen ajan jälkeen kirjoittaminen on yllättävän sujuvaa. Yksi arkipäivän ärsytys selvitetty!

 

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/02/2011 Kategoria/t: Politiikka, Postaweek2011

 

Avainsanat: , , , , ,